Colstonit lähti käyntiin nyt ja sain tämän julkaistua teille vihdoin. On ollut vähän kiireitä kun pitäisi urheilla todella paljon ja tuo minun vanha hiirikin temppuili. Ostin sitten iloisena Targuksen hiiren, joka toimii bluetoothilla. Tajusin sit kotona, että eihän mun koneessa ollutkaan sisäänrakennettua bluetoothia joten jouduin käydä ostamaan semmoisen. :'D Noh! täytyy ainakin myöntää, että Targuksen hiiri on aivan loistava pelattaessa tätä (ja kuvatessa). ;)
Tietysti paljon kommenttia kiitos ja rakentava palaute on enemmän kuin tervetullut!
Tästä se lähtee, olkaa hyvät!
Oli alkutalvi, kylmä viima riehui ulkona ja kaupunkilaiset odottelivat jo ensilunta. Säätiedoittajan mukaan lunta olisi pitänyt tulla jo viime viikolla runsaasti, mutta maa oli vain vieläkin kivikova. Yöllä pakkanen vain kiristyi ja tuuli yltyi jopa niin, että Coufé - kahvilan huterat ikkunat vinkuivat.
Coufé oli ainoa kahvila kaupungissa, joka oli auki kahteen yöhön. Joskus se oli ollut täynnä asiakkaita mutta nykyään kahvilassa vierailtiin enemmän öisin. Kilometrin päähän avattu todella hieno nettikahvila oli vienyt suuremman osan Coufén asikkaista.
Ainoat vakio asiakkaat istuivat samassa nurkkapöydässä ja juttelivat aina siihen kahteen saakka. Kahvia he litkivät todella paljon, joka tuotti edes jotain pian konkurssiin menevälle kahvilalle. Kävihän Couféssa muitakin asiakkaita, mutta pääosin kahvila oli aina tyhjillään eikä myyjille edes maksettu hyvää palkkaa.
Tyhjillään oleva kahvila tietysti tuotti työntekijöille rahaa vaikkeivat he tehnytkään mitään muuta kuin jutustelivat.
- Jes, kahvila menee kohta kiinni! Päästään pian kotiin nukkumaa, omaperäinen pitkään työskennellyt Viveca hehkutti.
- Olet oikeassa, täytyisi varmaan noille käydä jälleen huikkasemassa, pöydällä istuva Mandy oivalsi.
- No sä tykkäät hoitaa aina tän homman, Viveca naurahti ilkikurisesti.
Mandy huokaisi, hänellä olisi muitakin murheita kuin vakioasiakkaiden häätäminen pihalle. Nainen kuitenkin valuttaitui pois tiskiltä ja lähti laiskasti löntystämään poikien luokse.
- No mutta mutta kahvilaneitohan se siinä, innostuneen näköinen ruskea hiuksinen sanoi ylipirteästi. Hän oli kahvin suurlitkijä ja varmasti siksi oli pirteä kuin peippo.
- Tuota... Kello lähenee kahta ja teidän olisi aika hipsiä pikkuhiljaa koteihinne tai minne ikinä olettekaan menossa, Mandy hieraisi hiuksiaan murehtien. Mandy ei edes tajunnut kuinka tyhmältä hän juuri kuulosti.
Yksi pojista venytteli oikein mallikkaasti. Hän näytti olevan valmis astumaan kylmään yöhön, mutta valkopaitainen keskeytti toisen aikeet.
- Tomas istuu siinä paikallaan nytten, hän sanoi lempeän rauhallisella äänellä mutta jatkoi samantien, kun näki Mandyn avaavan suutansa.
- Etkö vois antaa mun juoda tässä vielä yhden kuppose teidän älyttömän hyvää kahvianne?
- Ymmärräthän, että se ei ole ma...
- Saat pikkasen ylimäärästä omaa taskuu, tippiä tiedäthän? valkopaitainen läväytti kasvoilleen hymyn. Mandy huokaisi ja nyökkäsi sitten.
- Kiitos, valkopaitainen huudahti vielä perään. Nyt Mandylla olisi hetki aikaa viivytellä, enään täytyisi saada vain Viveca ulos.
- Et kai mennyt taas lupaamaan niille kahvia lisää? Teet turhaa ylityötä, ei sulle makseta tollasesta mitään. Tiedät pomon hyvin, Viveca naurahti heittäen kuppia ilmaan toistensa perään ja napaten ne taidokkaasti takaisin.
- No yritän ainakin tienata lisää rahaa kassaa, jottei tämä pulju romahtaisi. Eikä muutenkaan meille makseta palkkaa niinku pitäs, Mandy puolusteli mutta tosiaan syy oli toinen. Hän ei voisi kertoa Vivecalle vielä, ehkä myöhemmin muttei vielä.
- Voinko mä nyt sentää lähtee kotiin edes? Minä en turhaa työtä tee jonkun kahvilan pystyssä pitämiseen, Viveca naurahti ylimielisesti pistäen kahvimukit paikoilleen.
- Tietysti voit.
- Hienoa, lähdenkin samantien, Viveca naurahti.
Mandya osasi ärsyttää tuon käytös aina välillä. Hänestä tuntui, että Viveca katsoi häntä nenänvartta pitkin. Mandy huokaisi ja otti kupin kaapista kaataen siihen kahvia.
- Tässä kahvinne, olkaa hyvät, Mandy sanoi rauhallisesti ja asetti kahvikupin valkopaitaisen eteen.
- Se tekee 2,5 simoleonia, hän lisäsi viellä ja huomasi kuinka valkopaitainen ryhtyi kaivamaan taskujaan.
- Tänks, hän sanoi antaen kasvoilleen levitä jälleen se samainen lempeä hymy. Tuo hymy sai Mandyn joka ilta aina hyvälle tuulelle ja stressitekijä oli hetkessä kadonnut.
- Odota haen vaihtorahat, Mandy sanoi mutta mies keskeytti naisen.
- Mä sanoin et saat tippii, pidä loput.
- Kiitoksia sitten, Mustahiuksinen kääntyi korot kopisten hymy huulillaan. Tuo jätkäporukka osasi sitten piristää hänen iltansa joka kerta.
Mandy asteli suoraan taukohuoneeseen ja istahti rupuiselle sohvalle. Hetkessä unohdetut stressi huolet pamahtivat samantien naisen mieleen. Hän vetäisi syvään henkeä, kuinka hän selviäisi tästä?
- Kiitos! Miehet huutivat ja siinä samassa Mandy kuuli ulko-oven käyvän. Hän avasi silmänsä, muttei tiennyt kuinka kauan hän oli paikallaan istunut. Oliko hän.. nukahtanut?
Lopputyöt oli silti tehtävä, joten Mandy asteli väsyneenä salin puolelle. Aluksi hän pyyhki kaikki pöydät, laittoi oven lukkoon ja otti viimeisen kahvikupin pöydältä. Lopuksi hänen oli sammutettava valot ja radio.
Vaatteet oli lentänyt siinä samassa taukotilan lattialle naisen tahtoessaan nopeasti nukkumaan. Mandy tiesi, että oli ehdottomasti kiellettyä nukkua työpaikallaan. Hän tiesi myös sen, että pomo ei tästä tulisi ikinä tykkäämään. Itseasiassa Mandya pelotti jäävänsä kiinni sillä hänen pomonsa oli todella äkkipikainen luonteeltaan.
Hänen täytyisi peittää jälkensä mahdollisimman hyvin. Kodittomana olo ei ollut mitään ihaninta, mutta muuta vaihtoehtoa Mandylla ei ollutkaan. Ulkona oli sen verran kylmä, ettei siellä olisi pystynyt torkkua missään.
Montaa tuntia Mandy ei voinut nukkua sillä kahvila avattiin jo seitsemältä. Hänen puhelimensa oli viimeisen kerran hälyttänyt viimeisen torkun ja Mandy tajusi, että hänen olisi kiirehdittävä.
Puettuaan toiset vaatteet päälle, hän keräsi eiliset lattialta ja survoen ne muovipussiin, jonka hän työnsi huolellisesti piiloon sohvan taakse.
- Kyllä se tästä Mandy, tuo hoki itselleen pukien ulkovaatteet päälle ja astuen pistävän viileään ulkoilmaan.
- Suihkun tarve oli kova, joten Mandy pähkäili missä hän voisi käydä. Päättäväisin ja ripein askelin tuo katosi työpaikkansa läheltä kohti keskustaa etsimään itselleen suihkua.
Aamuaurinko oli tosiaan alkanut paistaa enemmän, kun Mandy saapui kaupungin kuntosalin pihaan. Siellä hän voisi käydä halvalla suihkussa ja saada likaisen olon itseltään pois. Mandy tunsi itsensä kauheaksi pummiksi. Hänen tulisi etsiä halpa asunto ja pian, isäpuolelleen hän ei enään menisi. Ei ikinä.
Kuntoilu oli raskasta varsinkin silloin kun sitä ei ollut pitkään aikaan tehnyt. Mandy huohotti jo parin painon noston jälkeen mutta sitkeesti hän revitteli oikein kunnolla.
Urheilu oli sitäpaitsi hyvä keino nollata ajatuksia ja keskittyä vain suoritukseen. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin Mandy katseli ohi kulkevia hyvä kroppaisia treenattuja miehiä. Miksei hänellä ollut miestä?
Hien puskiessa läpi Mandyn jokaisesta ruumiinosasta, päätti hän lähteä pukukopin kautta suihkuun. Kuntosalin suihku oli huono sillä vettä tuli todella huonolla paineella. Kyllä sillä sentään sai vartalonsa ja hiuksensa pestyä. Mandy nautti viileästä vedestä joka virtasi hänen vartaloa pitkin alas.
Puettuaan päälle ja meikit laitettuaan jäi Mandy vielä peilaamaan itseään. Hänellä olisi koko päivä aikaa keksiä tekemistä, mitä jos hän lähtisi vaikka kirjastoon tai haaveilemaan uusia vaatteita? Jotain olisi keksittävä ainakin yhdeksäksi tunniksi. Mandy huokaisi, tämä ei olisi pysyvää. Hän etsisi asunnon mahdollisimman pian.
- - - - - - 2 viikon kuluttua - - - - - -
Kolmen aikaan yöllä kahvila Coufé oli jälleen sulkenut ovensa. Paikassa kuului vain limukoneen vaimea humina.
Mandy nukkui jälleen kahvilan sohvalla, hän ei ollut saanut haluamaansa asuntoa eikä palkka riittänyt muihin. Muuta vaihtoehtoa naisella ei edelleenkään ollut, kuin ottaa riski ja nukkua Coufén taukotilassa
Sikeästi nukkuva Mandy ei kuullut oven käyvän vaikka se ei ollut mitenkään hiljainen ovi. Vaimeat ja raskaat askeleet astelivat kohti häntä. Mies katseli ympärilleen hiljaa ja asteli tiskin toiselle puolelle vakava ilme kasvoillaan.
Mies katseli ympärilleen hiljaa ja asteli tiskin toiselle puolelle vakava ilme kasvoillaan.
Mandy heräsi tuijottamisen tunteeseen miehen katsellen hetken nukkuvaa Mandya. Mandy nousi ylös unisena miehen istuessaan toiselle sohvalle vakavana.
- Heräsit viimein, matala ääni lausui sanansa. Mandy hieraisi silmiään eikä ollut uskoa silmiään, mistä hänen pomo tiesi naisen nukkuvan täällä?
- Paljon kello on? Mandy kysyi unisena mutta pieni pelon värähdys äänessään, Richard ei ollut mukava mies.
- Kolme, se on kolme ja sinä nukut täällä.
- Katsoskun, en minä mielelläni nukkuisi täällä mutta... Mandy aloitti jo selityksen mutta Richard käski naisen nousta ylös sohvalta.
Hetken aikaa mies katsoi murhaavasti työntekijäänsä kunnes pimahti.
- Kuinka helvetissä saatat olla noin tyhmä! Ulko-ovi oli helvetti auki ja sinä nukut työpaikallasi vaikka se on säännöissä ankarasti kiellettyä ruveta pystyttämään kotia Couféen? Richard huusi. Mandy katsoi pelokkaana ja sanattomana hetken aikaa maahan, mutta tahtoi puolustaa itseään.
- Mistä tiesit, että olen täällä nukkunut? Ymmärräthän ettei palkkasi.. Mandy yritti keskustella hieman paniikissa pomonsa kanssa, mutta tuo antoi mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
- Pikkulinnut lauloivat ja sinä Mandy voit kerätä samantien tavarasi ja painua pois täältä. Saat potkut, pomo lausui sanat, joita Mandy ei voinut käsittää. Potkut viellä päälle? Ei, se ei voisi olla mahdollista.
- Minulla ei ole paikkaa missä asua? En pärjää tuolla ulkona, minun on pakko olla töissä. Ihan oikeasti, kerään rahat ja hommaan itseni ihan omaan asuntoon. Anna mulle aikaa viellä pari viikkoa jooko? Mandy haukkoi henkeään, ei potkuja. Mistä hän sitten rahaa saisi?
- Mua ei kiinnosta, Richard sanoi kylmästi.
- Sun on pakko ymmärtää mun tilanne tällä hetk... Mandy jatkoi mutta kova läimäisy hiljensi koko kahvilan. Mandy piti kättään peittäen osan poskesta ja silmästä.
- Ja nyt poistu mun kahvilasta, Richard lausui vihainen ilme kasvoillaan.
Sen Mandy tekisi, eikä tulisi enään koskaan tuon monsterin omistamiin kahviloihin. Nainen otti jalat alle ja pinkaisi juoksuun tuntien kuumien kyynelten valuvan hänen poskiaan pitkin.
Sitten hän astui kylmään ulkoilmaan ja jatkoi juoksuaan. Silmän aluetta koski kunnolla eikä Mandy voinut olla pidättämättä itkua.
Hän ei tiennyt kuinka kauan oli juossut, mutta pitkän matkan jälkeen hän huomasi metsätien loppuvan ja autotien edessään. Mandy haukkoi henkeä ja lysähti maahan itkemään. Huonommin hänen elämänsä ei voinu mennä. Kylmyys pyrki naisen ohueiden vaatteiden lävitse ja jalkoihin koski. Mandy ei välittänyt, hän voisi kuolla siihen niin ei olisi kenellekkään vaivaksi.
Hiljaisen luonnon rikkoi vain Mandy joka niiskutteli surkeana maassa. Hänen jaloissaan ei ollut oikein tuntoa ja sormet olivat kohmeessa. Kävihän Mandyllä mielessä, että hän voisi palata isäpuolensa luokse muttei nainen halunnut. Hän oli viime kerralla nippanappa päässyt karkuun hänen väkivaltaiselta isäpuoleltaan.
- Miksi juuri minä? Mandy kuiskasi itselleen surkeana. Hän ei pärjäisi täällä ulkona kauhen pitkään ja kaiken lisäksi hän ei tiennyt missä hän olisi.
Tuntui, että Mandyn ajatuksiin vastattiin sillä hän huomasi tutun miehen tulevan häntä kohti. Jospa hän kysyisi tietä toiselta ja lähtisi viimeisillä rahoillaan kauas pois tästä kaupungista.
- Vau, aika kylmä ilma täällä ja sä istut siinä maassa vilustuttamassa ittes, tuo sanoi rauhallisesti katsoen eteenpäin, mutta siirtäen katseensa surkeana istuvaan Mandyyn.
- Onko kaikki hyvin? Mies kysyi tajuten tilanteen vakavuuden kun hän huomasi naisen poskillaan kyyneleitä. Mandy pudisti päätänsä vastaukseksi. Toisaalta Mandy olisi halunnut olla yksin mutta toisaalta jonkun ihmisen huolehtivainen ääni rauhoitti häntä hieman.
- Sähän olet se Coufén parasta kahvia keittävä työntekijä, mies naurahti ja istahti naisen eteen kylmään maahan. Mandy katsahti mieheen surkeasti.
- Tai siis olin, nainen kuiskasi. Valkopaitaisen kasvot vakavoituivat heti huomatessaan jäljet naisen silmässä.
- Mitä ihmettä sulle on tapahtunut?
- Pitkä juttu, ei niin kauhea asia, Mandy lausahti ääni väristen yrittäen pidättää pahaa oloaan.
- Tuon jäljen perusteella se kyllä on aika kauhea asia. Kyllä mä jaksan kuunnella, kerro pois, mies vastasi rauhallisella äänellään. Mandy huokaisi syvään.
- Oon ollu kodittomana ainakin kaksi viikkoa, koska isäpuolellani en voi asua... Mandy aloitti kertomisen pidätellen itkua, hänestä tuntui hyvältä että joku viimein kuunteli tosissaan. Viveca oli vain ollut välinpitämätön kuullessaan Mandyn huolen ja siinä samassa Mandy oivalsi. Oliko hänen "ystävänsä" kertonu pomolle, että Mandy punkkasi töissä?
- Ja sit mun piti ottaa jalat alle ennenku se hullu käy pahemmin mun päälle, Mandy ei voinut pidättää pahaa oloaan vaan parahti itkemään. Asia oli kovin arka hänelle. Valkopaitainen oli hiljaa ja katseli Mandya surkeasti, naisen elämän tilanne ei todellakaan ollut mitään huippua.
- No tuu meille? Mies katsahti Mandyyn joka pudisti päätänsä kieltäen ehdotuksen samantien.
- En minä voisi.
- Älä pakota mua istumaan tässä sun kanssa, tiedäksä et mun takamus on jo ihan kohmeessa, mies hymähti mutta huomaten Mandyn pudistavan päätänsä jälleen tuo huokaisi. Hetken hiljaisen hetken jälkeen mies ehdotti hymyillen:
- Meillä ois lämmintä kaakaota ja lämmitys.
Mandy naurahti, lause kuulosti hassulta ja itseasiassa lämmin kaakaokin houkutteli häntä.
- Onko sulla vaahtokarkkeja kaakaon päälle?
- On, parhaimpia vaahtokarkkeja mitä oon ikinä maistanut.
Mandy naurahti ja päätti tarttua tilaisuuteen kiinni. Mies hymyilin hänelle ja auttoi tämän ylös.
- En tahtoisi olla vaivaksi, Mandy pahoitteli viellä mutta mies vain hymyili.
- Et ole vaivaksi, kiva saada jotain seuraa tylsään kotiini.
- Olen Mick, hauska tutustua, mies lausui ottaen askeliaan kotiaan kohden.
- Mandy, nainen esittäytyi.
Lunta oli alkanut satamaan enemmän ja se oli peittänyt neljän talon katot paksuun lumi kinokseen. Talot olivat hauskan värisiä, mutta ne näyttivät myös äärimmäisen houkuttelevilta.
Ripeät askeleet lähentyivät taloja. Mandyn jalat olivat jo tunnottomat kylmyyden ansiosta.
- Ollaan perillä, Mick sanoi rauhallisesti ja hymähti kuullessaan Mandyn helpoittuneen huokauksen. Mies kaivoi avaimiaan valmiiksi taskustaan.
- Jalat on ihan tunnottomat, Mandy valitti kuiskaten.
- No kohta ne sulaa ku päästää sisälle.
- Rappuset olivat tuskaa nousta, koko vartalo jo oli kylmä. Mandyn hampaat kolisivat toisiaan vasten. Mick työnsi avaimen lukkoon ja väänsi sen auki.
- Tervetuloa mun matalaan majaani. Mick naurahti.
- Aika pimeää täällä on, epäröivä Mandy sanoi. Oliko sittenkään hyvä idea lähteä tuntemattoman kotiin?
Mick napsautti valot päälle ja käveli olohuoneeseen. Mandy riisui takkinsa ja saapui olohuoneeseen Mickin perässä.
- Kunnon poikamies boksi.
- Noh ei täällä naisen kättä olla vielä nähnytkään, Mick naurahti.
Kaksikko istuuntuivat sohvalle, Mick haukotteli oikeen syvään ja Mandy istui hiljaisena tuijottaen ympärilleen.
- Missähän se kaukosäädin nyt on, mies ihmetteli ja yritti hamtua kädellään sohvan vierestä. Mandy pysyi vain hiljaa, mitä hän sanoisi?
- Kiitoksia todella paljon, lupaan painua pois huomenna sun jaloista. En tahdo mitenkään olla vaivaksi.
- Ei vaan niin kauan kun on noin kylmä, sä pysyt täällä ja autan sua kattomaan jonkinmoisen ratkaisun sun elämään. Etitää sulle asunto missä voit asua, mies sanoi päättäväisesti ja sai Mandyn hieman hämilleen tuon sanoista. Ne sanat jopa kuulostivat hieman pelottavilta.
- En tahdo olla vaivaksi tai antaa kuvaa, että olen kauhea pummi, nainen hiljensi ääntään.
- No et sä ainakaan ulos voi jäädä asumaan ja päinvastoin, kivaa saada muutakin seuraa kun piereskeleviä jätkiä yhtään enempää, Mick sanoi vakavasti mutta tajutessaan lauseen tyhmyyden tuo naurahti huvittuneesti.
- Olet liian kiltti Mick, ei sun olisi oikeesti tarvinnut.
- Hei, sä oot tarjonnu mulle kahvia viellä työaikas ulkopuolella.
- Totta.
- Pidäksä tästä uudesta rikossarjasta? Olin laittanu tän meinaa tallennuksee, Mick vaihtoi puheenaihetta ja sai kielteisen vastauksen vieressä istuvalta naiselta. - En ole katsonut telkkaria aikoihin.
- Toi sun silmäs näyttää aika pahalta, mies sanoi tarkastellen Mandyn mustelmaa.
- Kyllähän se läimäskin sitä aika kovaa, Mandy vastasi naama vakavana.
- Mennää me lätkimään sitä idioottia! Mies sanoi leikillään ja sai Mandyn nauramaan. Nainen ei ollut nauranut pitkään aikaan ja Mickin seura sai hänet jotenkin rentoutuneeksi.
- Muuten, halusiks sä sitä sun vaahtokarkki kaakaota?
Kommentit