Tiedättekö kuinka pahoittelen tämän osan viivästymistä? Todella paljon! Viikkokin tuntui menevän älyttömän nopeasti ohi silmien koulussa ja urheilellessa. Yritän tietenkin ehtiä legacyni pariin heti kun vain kerkeän. Täytyy vain muistaa, että koulupäivän jälkeen tulen kotiin ja nukahan melkein heti. Aamulla sitten kun pitäisi herätä yhdeksältä, niin heräänkin yhdeltä ja sit täytyykin alkaa valmistautumaan pian koulun käyntiin. Eli suoraansanottuna minulla jää aikaa enemmän vain viikonloppuisin. >:( Ei anneta sen masentaa!

Alan ottamaan käytäntöön sen, että kirjoitan edellisen osan vastaukset etusivulle. Sillä itse en yleensä jaksa katsoa jokaisen legacyn (johon olen kommentoinut) niin kommenttiboksia, jotta nään mitä minun kommenttiini on vastattu! Jatkossa siis näette kaikki ne tässä ennen tarinaa! Sanokaa ihmeessä, jos etenen liian nopeasti tai liian hitaasti. Itse en vain tykkää jumittaa samassa kohdassa monta eri osaa, koska kiinnostus loppuu aika altayksikön. : <

Vastaukset
Iltarusko: Kiitos kommentistasi, mitä ihmettä tää peli nyt sit säätää. Katsokku mä oon jo kolmeen kertaa pistäny noi OMSP:t näkymättömiks mut siltiki se lykkää ne vissii joka pelikerralla näkyville? hmm.. Ärsyttävää enkä tietystikkää tajunnu/huomannut. Hyvä että sinä huomasit!D: Kysytyt ladatut osio on luotu tuonne. :)

Fanny: Vau! Pidin kommentistasi oikein paljon ja sain sinä päivänä itselleni hyvän mielen koko päiväksi. Nyt pistää vain harmittamaan, koska niin hienosti tuossa kommentoit päivitys tahtiani niin on tullut tämmöinen kivan pitkä.. viiveeksikö sitä voisi sanoa? :D

Desire: Niinhän ne on kivsu pari! Kiitos kommentistasi! ^_^

Tinttis: Sinäkin Tinttiseni piristit paljon kommentillasi, voi kuinka kiva on saada positiivista kommenttia. Sano toki vain, jos jokin pistää jatkossa häiritsemään sinua! Haha, olisihan ne jännittävä pari, saa nähdä keksinkö tässä mitään niille kahdelle vai kääntyykö kaikki vielä jotenkin toiseen suuntaan. Saa nähdä, saa nähdä. :--D

readers: Linkitys onnistuu vallan mainiosti, olenko linkittänyt jo..? Olen! Piti ihan tarkistaa.. :'D Mutta kiitoksia sinullekkin kommentistasi ja toivottavasti viihdyt täsäs viellä jatkossakin. Te annatte minulle kivaa insipiraatiota kirjoittaa lisää. Jos luen näitä joka päivä, niin saisinko nopeammin osani valmiiksi näin koulukiireiden aikana? :--D

vupii: Sinä simsini ja legacyni pelastaja tuhannet kiitokset kommentoinnistasi! Minä mietin jotain ihan muuta ensin, mutta päätin pistää nuo kaksi sitten kimppaan hehe. =)

Volarea: Jes, lukija voitettu puolelle! Ihan älyttömän kiva kuulla sillä mie oon lueskellut sinun lc:täsi oikein ahkeraan. Olenko vielä kommentoinut kertaakaan? Läpsi minua jos en ole! Kiva, että niin sinä kuin moni muukin lukija pitää osistani sillä katselen itse hieman kriittisin silmin tuotoksiani ajatuksena "oisin kyllä voinut pikkasen parempaan pystyä". Toisaalta jos liiaksi alan hienostelemaan niin tästä tulee enemmän pakkopullaa kuin kirjoittamisen iloa ja 'ajan viettoa'. :DD

Brylen: Kiitos kiitos kiitos. Pyrin pitämään juonen mahdollisimman realistisena, enkä tahtoisi / uskaltaisi poiketa reaalista johonkin uuteen ja tuntemattomaan. Saattaapi olla, että myöhemmin ei sitä ikinä tiedä. 8--D

Anonyymi eiku.. GreenPixy: Sinä olet kyllä ollut yksi pisimmistä lukioistani ihan autumneista saakka ja aina ollut yhtä ihanan kannustava! :D Omalla kieroutuneella tavallani myös minä pidin Hanniesta jotenkin ulkonäöllisesti.

Ezme: Kyllähän se tais olla aika ennalta arvattavaa :| Mutta näin on paras, ajattelin kyllä tosiaan aluksi ihan jotakin muuta (niinkuin sanoin vupiin vastauksessanin :D). Päädyin tähän ja olen tyytyväinen päätökseeni, ehkäpä myöhemmin jos tulisi jotain käännettä enemmän? 8) Kiitos kommentistasi muuten.

Haloki: Kiva saada uusi lukija, toivottavasti viihdyt viellä jatkossakin!

Turveltaja: Love love.. love love love.. Lopusta oli tarkoituksin tulla hieman romanttinen, edes hieman. Tavarat pöydille laitan OMSP palikoiden avulla, jonka olen oppinut ihanalta simssiliiniltä! [click] ps. kiva, että pidit :)

Paperitahra: Voi kyllä, vieraile lisää! Teistähän minä saan tämän insipaation jatkaa tylsinäki hetkinä. En tasan tarkkaan muista, että mistä olen ne ladannut (tarkistin kyllä pelin kautta ja laitoin paperille mutta hukkasin paperin.. hyvä minä). Voin tietty katsoa vielä myöhemmin. =) Kiitos kiitos kiitos! :D

Gooble: Kiitos!

Teille lukumusiikki intoisille! En nyt taaskaan keksinyt mitään osalle sopivaa musiikkia, joten miksen sitten jälleen pistä musiikkia joka insipiroitti minua kirjoittamaan? Tai siis.. mitä kuuntelin koko ajan (krhm.. enhän käytä ollenkaan repeatia.. u: ) kun kirjoitin. Hyviä lukuhetkiä!
M U S I I K K I A

 

 

Jo neljättä päivää Mandy istuskeli yksin olohuoneessa ja oli aivan vaiti. Mandy ei voinut ikinä kuvitellakaan, että jotain näin poikkeavaa tapahtuisi. Tätä hän ei ollut missään vaiheessa suunnitellut heidän elämäänsä nyt, kun muutenkin oli tiukkaa eläessä.

Mick saapui huoneeseen vakava ilme naamallaan. Hän tahtoi tietää mitä hänen naisystäväänsä vaivasi. Mies ei tahtonut nähdä kuinka Mandy vajoaa omiin oloihinsa yhä enemmän ja enemmän. Vielä viisi päivää sitten Mandy oli eloisasti nauranut Mickin kanssa kaupungilla, mutta nainen oli muuttunut ihan hetkessä sulkeutuneeksi.

Hetken aikaa tuo katsoi Mandyyn miettien mielessään mitä hän sanoisi. Aivot löivät tyhjää eikä tuo voinut käsittää kuinka vaikeaa oli keksiä sanottavaa ihmiselle, jonka mies jo tunsi. Mick henkäisi syvään ja otti askeleita lähemmäksi naistansa.

- Hei, Mandy sanoi miehelleen vääntäen naamaansa väkisin jonkin sortin hymyn. Hän tahtoi näyttää Mickille, ettei häntä mitään vaivannut. Pahoja päiviä vain, ehkäpä vaikka kuukautiset olisi hyvä selitys Mandyn käytökseen.

- Ensimmäistä kertaa neljään päivään kuulen sun äänen. Onko sulla kaikki kunnossa Mandy? Mick kysyi katsoen naiseen hieman huvittunut ilme naamalla. Todellisuudessa mies oli äärimmäisen huolestunut tuon käytöksestä. Kysymyksen kuultuaan Mandyn hymy hyytyi ja nainen käänsi päänsä kohti seinää purien huultaan.

Mandy ei voinut pidätellä, hänen oli pakko antaa tunteiden tulla ilmi. Siispä hän tunsi kuinka silmät kostuivat ja pari niiskausua todisti sen, että Mandy itki. Mick istui rauhallisesti lattialle ja katsoi surkeana istuvaa naisystäväänsä.

- Sä voit mulle kertoa mikä sulla on. Tekee ihan pahaa katsoa, että sulla on paha mieli. Eikai tämä johdu siitä, että kihlasin sinut? Oliko se kuitenkin liian aikaista? Mick kyseli rauhallisella, mutta empaattisella äänensävyllään. Jotenkin mies näki yhtäläisyyden kihlauksen ja Mandyn käyttäytymisen välillä. Vasta viisi päivää sitten he menivät kihloihin ja neljä päivää sitten Mandy oli sulkeutunut omiin oloihinsa.

- Ei se sitä ole, mä oon älyttömän onnellinen sun kanssa kihloista, Mandy vakuutteli mutta Mick osasi syyllistää itseään yhä enemmän ja enemmän. Mick katsoi jalkoihinsa ja nielaisi. Hän oli tehnyt jotain väärin, hän ei osannut käsitellä Mandya. Ennenkuin Mick ehti sanoa mitään, Mandy hengähti syvään ja katsahti Mickiin huulta purren.

- Mick, testi näytti positiivista. Mä odotan lasta, me saadaan lapsi, Mandy nielaisi. Se oli tuskaa sanoa ääneen. Vaikka Mandy rakasti lapsia yli kaiken, ei hän halunnut tähän elämänvaiheeseen yhtäkään sinappikonetta. Hän ei ollut valmis vielä.

Mick ei ollut uskoa korviaan ja hän katsoi Mandyyn jopa hieman järkyttyneenä.
- Mutta meillä oli tuplaehkäisy, miten voi olla mahdollista? Mick ihmetteli. Oli mieskin järkyttynyt uutisista eikä osannut ymmärtää miksi näin tapahtui. Oliko Mandy kenties unohtanut ottaa ehkäisypillerinsä?

- Sitä mäkin olen miettinyt tässä viimeiset neljä päivää. Oon tullut siihen tulokseen, että ensin taisi puhjeta kumi ja paskan tuurin omaavana se oli just se kerta kun pilleritkin petti. Mitä muutakaan on voinut tapahtua? Olen ottanut jokaisen pillerin ajallaan, enkä ole yhtäkään jättänyt pois, Mandy puri jälleen huultansa. Paha olo pyrki ulos keinolla millä hyvänsä. Mandy antoi pään vajota polviinsa ja antaa pahan olon tulla.

Mandy ei tiennyt kauan hän oli siinä ollut ja itkua tuhertanut mutta miehen läsnäolo sai naisen kuitenkin hieman helpottuneeksi. Ainakaan Mick ei ollut suuttunut ja lähtenyt menemään vaan pikemminkin tuo istui Mandyn vierellä, eikä jättänyt häntä pulaan. Sanattomina he katsoivat toisiaan.
- Anteeksi, anteeksi ihan hirveesi, Mandy kuiskasi.

- Aatteliks sä mitä sitten tehdä? Mick kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
- Mä en tiedä. Eilen mietin raskauden keskeytystä, mutta emmä voi tehdä sitä.
- Niin..
- Tai siis tää juttu ei oo sen vika. Miks mä rankaisen tulevaa lasta siitä, että hän päättää tulla maailmaan?

- Eli ajattelit pitää sen?
- Ajattelin antaa sille mahdollisuuden tulla maailmaan, mutta en vaan ole varma pystynkö itse elättämään sitä.
- Mitä tarkoitat?
- Että joku muu adoptoisi sen. Mutta tuntuu aika todella kauhealta ajatella antaa viaton pieni pois muualle. Ikäänkuin hylkäisi sen. Mä en tiedä mitä mä teen Mick. En tosiaan tiedä, Mandy hengitti syvään. Uusi itkukohtaus oli tulossa ja nainen tunsi, kuinka hänen silmänsä alkoivat kostua. Mick nousi ylös.
- Nouse, hän sanoi. Kuuliaisena Mandy tarttui seisovan miehen käsiin ja nousi ylös.

Mick painoi kehonsa Mandyn kehoa vasten ja katsoi naista suoraan silmiin.
- Älä itke, jooko?
- Mutta..
- Shh, tahdon sun vain tietävän kuinka paljon mä rakastan sua ja mä en oo sua hylkäämässä teet sä minkä päätöksen tahansa. Tuun olemaan sun rinnalla ja tukemaan sua, Mick sanoi miltein kuiskaten ja sai Mandyn huulille pienen hymyn aikaiseksi.

- Mutta pyydän, älä itke. Tiedän, että tää asia tuntuu ihan tappavalta asialta, mutta me selvitään tästä. Sä selviät tästä.
- Niinkö luulet? Mandy niiskaisi.

- Rakas mä tiedän sen. Pidetään se lapsi, ei meidän tarvitse luovuttaa sitä kenellekkään toiselle. Ollaan itse sille vanhemmat, annetaan sille hyvä elämä, Mick sanoi tosissaan ja sai Mandyn kääntämään katseensa muualle Mickin silmistä. Se ei tulisi olemaan niin helppoa. Ei todellakaan.
- Mutta Mick tiedät meidän tilanteen, Mandy yritti sanoa mutta Mick painoi suukon hänen huulilleen.
- Niin tiedän, mutta ei tää tilanne ole maailman paskin. Usko pois me pärjätään.

- Mitenniin pärjätään? Etkö sä ymmärrä, että mekään ei syödä kunnolla. Miten ihmeessä sä luulet, että me voidaan ostaa kaiken maailman pinnasängyt, ruoat, vaipat, vauvan vaatteet ja kaikki? Miten? Mandy kiihtyi hieman, mutta hän yritti olla vain realistinen. Mick katsahti maahan.
- Mä voin mennä parempi palkkaiseen työhön, voin tienata meille enemmän rahaa. Teen kaikkeni, että me pärjättäisiin, Mick nosti katseensa maasta.

- Ja sekö riittäisi? Joudunko vaihtamaan vaippoja ikkunalaudalla? Mandy kuiskasi silmäluomet turvonneena itkemisestä.

- No hankitaan parempi asunto? Kyllä me voidaan täällä asua vaikka vauva olisikin syntynyt maailmaan. Pidetään kokoajan asunnon hakua päällä ja annetaan sille lapselle vakaa perhe.

_____________________________

Kolmen vuoden päästä pieni perhe seisoi omakotitalon pihalla. Talo oli saatu aikaisemmin ostettua, mutta pienten remontti menojen takia siellä aikaisemmin ei voitu asua. Heillä oli käynyt hyvä tuuri, vähän ennen esikoisen synnyttyä Mickin ukki oli menehtynyt ja näin jättänyt heille perinnöksi vanhan asuntonsa. Asunto tarvitsi silloin putkiremontin, joka oli sen verran iso homma, että siihen upposi puolitoista vuotta.

- Nyt sitä sit ollaan oman talon pihassa, Mick hymähti ja katsoi juuri maalattua taloaan tyytyväisenä. Kodikas, ei mikään suuri pikku mökkihän se oli. Mutta kyllä se kelpasi heille varsin mainiosti.
- Uskomatonta, että me päästiin siitä sun vanhasta asunnosta pois ja saatiinkin vielä näinkin kiva huusholli.
- Mä sanoin, että asiat järjestyy, Mick naurahti.

- Uskomatonta myös miten nopeesti kaikki on mennyt. Mekin ollaan avioliitossa ja pikku Andrew on jo kaksi vuotias, Mandy hymyili onnellisena. Tätä se perhe-elämän kuuluisi olla. Mandy ei olisi ikinä kuvitellut sitten viitisen vuotta takaperin, että hän seisoisi tässä pienen lapsen ja aviomiehensä kanssa.
- Aika kyllä menee nopeesti, mutta mulla on sulle vielä yllätys.
- Yllätys missä?
- Tuolla talossa tietysti, Mick naurahti.
- Kaiken tän hyvän jälkeen sulla on joku yllätyskin minulle? Kerro mikä siellä odottaa? Mandy katsoi aviomeheensä malttamattomana. Hän tahtoi tietää jo nyt, mitä mies oli keksinyt heille.
- Mennään katsomaan, Mick hymähti ja lähti kävelemään kohti ovea. Mandy lykkäsi rattaat pihalle ulko-oven viereen.

- Mitähän isi on keksinyt Andrew? Mandy kysyi nostaen lapsen pois rattaista. Andrew naurahti.
- Mennään katsomaan mitä isi on keksinyt, nainen sepitti pienokaiselle ja alkoi riisumaan tämän ulkovaatteita pois.

Lämmin tuulahdus pöllähti Mandyn kasvoille tämän astuessaan sisälle. Ulkona oli vielä sen verran viileää, että siellä ei tarkene ilman takkia. Kodikas tunnelma sai Mandyn mielen vielä tuplasti positiivisemmaksi.
- Tämäkö on sinun yllätyksesi? Olet ollut viikon verran täällä sisustamassa tätä minua varten? Mandy hihkaisi iloisena. Viimeksi kun he olivat taloa käynyt katsomassa, se oli ollut ihan tyhjillään.

- No sitäkin, mutta se ei ollut varsinainen yllätys viellä, Mick hymyili. Hän oli aivan varma siitä, että Mandy tulisi rakastumaan siihen yllätykseen minkä hän näyttäisi pian.
- Mitä sä oot keksiny sitte?
- En kerro.

- Sä pidät meitä nyt ihan jännityksessä, vai mitä Andrew? Mandy hihkaisi innostuneena. Andrew ei tavanomaisesti sanonut mitään vaan piti äitinsa vaatteista kiinni.
- Tännepäin, Mick sanoi hyväntuulisesti.
- Siellä on varmasti jotai kivaa, mua ihan kutkuttaa jo!

- Naiset ensin, Mick vetäytyi oven edestä syrjään.
- Ahaa tää on tämä huone, mihi sä et päästäny mua ku tultii kattomaa tätä taloa ja mittailemaan pituuksia, Mandy oivalsi. Mick oli tahalleen jättänyt huoneen näyttämättä silloin sillä tiesi jo varsin hyvin, mitä siihen huoneeseen tulisi.
- Voinko mennä?
- Voit, Mick naurahti malttamattomana.

Mandy haukkoi henkeään astuttuaan huoneeseen. Mickin suu vääntyi väkisin hymyyn hänen kuulleensa vaimonsa reaktion.

Mandy ei ollut uskoa silmiään. Se oli ihanin lastenhuone minkä hän oli nähnyt ja hän rakastui siihen samantien. Huone ei ollut tavallisen sininen ja tylsän näköinen vaan se oli pirteä ja kaikin puolin kaikkea sitä, mitä Mandy oli lastenhuoneelta halunnut. Nainen laski poikansa maahan ja hämmästeli vielä näkyä.

- No mitä pidät? Mick havautti Mandyn, joka ihasteli huonetta paikallaan. Mick oli itsekin varsin tyytyväinen työhönsä ja vielä tuplasti enemmän hän oli tyytyväinen sillä oli saanut vaimonsakin tyytyväiseksi. Mandy riensi halaamaan miestään onnellisena.

- Se.. se on aivan ihana, Mandy hihkaisi silmät tuikkien, mutta jatkoi pian.
- Mistä sä tiesit, että tällänen lastenhuone on juuri täysin minun makuuni? 

- Tuota.. Perheen eteen mitä tahansa, Mick virnisti.
- Mutta miten ihmeessä tiesit?
- Oon pistäny kaikki mitä oot sanonu ni ylös ja niiden perusteella sovelsin, mies naurahti viimein. Mandy nyökkäsi hymyillen ja pian he kääntyivät Andrewia kohden, joka oli laatikosta kaivanut itselleen lelun ja nyt leikki sillä iloisesti.

- Andrewkin näyttää pitävän huoneesta ja niiden antimista, Mandy hymyili katsoen poikaansa. Aina pirteä Andrew näytti tuplasti nauttivan ympäristöstään ja välillä tuo hämmästeli tuijottelevia vanhempiaan, mutta jatkoi aina leikkimistä yhä uudelleen.

- Selvästi, Mick sanoi pitkän tuijottamisen jälkeen.

Mick istahti maahan poikansa eteen. Mandy istui miehensä viereen kanssa ja he tuijottivat poikaansa onnellisina. Lopulta Andrew heitti lelunsa syrjään ja katsoi vanhempiaan hämmästellen.
- Andrew, sano isi. I-s-i, Mick pyrki artikuloimaan sanomansa mahdollisimman hyvin. Lapsi vain katsoi isäänsä kuin ei ymmärtäisi mitä tuo pyrkii sanomaan.
- Eikö lapsen pitäisi tossa iässä jo olla sanonut ensimmäinen sana? Tää meidä pikkune on aika hiljainen kaveri, Mick hämmästeli.

- Neuvolassa sanottiin, että lapset kehittyvät kun kehittyvät. Jotkut muksut on sanou vasta 3-vuotiaana ensimmäisen sanansa ja alkanut pian muodostaa jo lauseita. Toiset lapset sanoo jo vuoden iässä ensimmäisen sanansa, Mandy kertoi miehelleen.
- Eli Andrew sulla ei oo mitään hätää! Sä ehit vielä vuoden opetella sanaa isi, Mandy naurahti. Hänen miehensä tosiaan oli joskus lapsenomainen ja humoristinen. Varmaan se saattoi olla heidän suhteensa suurikin etu.

- No sano äiti? Äiti ei oo nii kiva sana ku isi, eikö vaa? Sanot vaan isi niin iskä on todella tyytyväinen.

Mick näytti oikeen odottavan sanaa pojaltansa kun tämä avasi suunsa lupaavasti. Pettynyt ilme valtasi Mickin kasvot kun hän kuulikin lapsensa vain aivastavan.

Sinnikkäästi Mick yritti opettaa poikaansa sanomaan isi vaikka se alkoi pidemmän päälle kuulostamaan vain siltä, että Mick höpöttelisi yksin huoneessa.
- Isin mieliksi sano isi jooko?
- Sano i-s-i.

- En sano, EN! Andrew huudahti ja sai vanhempansa hämilleen.
- Oliksen ensimmäinen sana.. lause? Mandy kysyi hämillään mutta tajutessaan mitä Andrew oli sanonut, tuo räjähti nauruun.
- Ei se taho sanoo isi, nainen nauroi vedet silmissä. Mick naurahti itsekin.
- Oot suloisin lapsi ikinä, mies nauroi ja pörrötti Andrewin tukkaa. Mandy taasen kokosi itsensä.

- Jää vaan yrittämään viellä, mie lähen siivoomaan vanhaa asuntoa ettei meidä tartte maksaa siivousmaksuja erikseen, Mandy tirskui.
- Ei se äitiäkää ole vielä sanonu, älä tirsku siinä, mies naurahti itsekin.

Andrew katsoi isäänsä syötävän söpösti mutta ei sanonut mitään. Mick tunsi kuinka hänen sydän oli sulaa. Hänen poikansa oli söpöin lapsi ikinä, söpömpää hän ei ollutkaan nähnyt.
- Mitäs me seuraavaks leikittäis? Autoilla? Mies hymähti ja kaappasi lelulaatikosta keltaisen auton.
- Miten auto sanoikaan?
- Brum..
- Aivan, auto sanoo bruuuuuuuuum...

Ensimmäinen päivä vierähti uudessa talossa varsin mukavasti. Andrew oli ollut ihan tohkeissaan omasta huoneestaan ja oli unohtanut kokonaan, että heillä saattaisi olla vessanpönttö. Aikaisemmassa asunnossa Mandy oli löytänyt aina jotain tavaraa vessanpöntöstä. Mutta nyt hänen pienokainen oli pistänyt huoneensa sekaisin ja kokeillut leikkiä jokaista lelua. Mandyllahan oli mukavasti kyllä siivottavaakin sillä aikaa kun Mick antoi lapselle iltapalan.

Työ saatiin kuitenkin tehtyä ja nyt oli tosiaan Andrewin nukkumaan meno aika. Lapsi olikin kitissyt viimeisen tunnin väsymystään ja kitisi vielä enemmän kun tiesi joutuvansa nukkumaan.
- Hyvää yötä, äiti rakastaa sinua.

Andrew ei olisi tahtonut jäädä kehtoon yksin vaan nukkua äidin vieressä. Niinhän poika oli vanhassakin asunnossa nukkunut monia öitä ja oli siis tottunut siihen. Poika vain ynähti ja kurkotti äitiä kohden.
- Isot pojat nukkuu omassa sängyssä, Mandy naurahti. Hänen onnekseen Andrew ei alkanut kitisemään.

Mandyn teki pahaa jättää Andrew yksin nukkumaan, mutta hän tiesi että se oli vain pojan hyväksi irrottautua yöksi äidistään. Hän sulki valot ja painui ulos huoneesta. Andrew ei kitissyt vaan makoili hyväntuulisena sängyssään katsellen yläpuolella roikkuvia ja pyöriviä esineitä.

- Noni vihdoin poika laitettu nukkumaan.
- Sehän meni hyvin, Mick hymyili.
- Aika yllättävän hyvin, nyt meille taitaa jäädä.. omaakin aikaa? Mandy hymähti.

- Niinkö? Meidän omasta ajasta on nyt hieman aikaa..
- Parempi myöhään kun ei milloinkaan, Mandy naurahti ja pomppasi miehen syliin. Siitä olikin aikaa kun he viimeksi olivat toisiaan halailleet pidempään tai edes pelehtinyt.

Hetken aikaa nuoripari katsoi toisiaan rakastuneena. Sanoja ei tarvittu, he viestittivät jo katseillaan toisilleen kuinka paljon he toisiaan rakastivat.
- Ensimmäinen päivä takana uudessa kodissa, Mandy keskeytti romanttisen tuijottelun.
- Niimpä ja päivä on ollutkin aika vilkas tänää, mies vastasi vaimolleen.
- Oletko tänä iltana yhtä vilkas.. vällyjen välissä? Nainen kiusoitteli.

- Ai että olenko? Mick katsahti pilke silmäkulmassaan ja kaappasi vaimonsa suuteloon.
- Voit vaa kuvitella kuinka vilkas, tuo myhäili suutelun lomassa. Mandy tunsi kuinka hänen miehensä olemus muuttui entistä miehekkäämmäksi ja tämän vahvat kädet pitivät naista tiukassa otteessa. Mandy naurahti suutelun lomasta.

- Mennäänkö? Nainen kysyi miehen lopettaen intohimoisen suutelun. Mick ei vastannut mitään vaan katsoi naista nauliintuneena. Mandy pystyi kuvittelemaan mitä tuo ajatteli. Se ajatus olisi yksi lause: Pelehtiminen.
- Miehet.. Mandy naurahti jälleen.

Kuten normaaliin tapaan Mandy tahtoi vaihtaa ensin yövaatteet päällensä. Hänen täytyi myös puhua miehen kanssa asiasta, jota hän tahtoi sydämensä pohjasta. Nainen avasi vaatekaapin ja tunsi miehen katseen selässään tämän riisuessaan vaatteita.

- Miten musta tuntuu, että sä kyttäät mua kokoajan? Mandy kysyi naurahtaen.
- Mistäs arvasit, sua on aina kiva kattoo ku riisut.
- Ja mistäs moinen pervo kohtaus on tullu?
- Sä teet musta pervon olemuksellas.
- Ei herttinen sentään, Mandy nauroi. Mies oli ihan lumoissaan tulevasta yöstä.

Nainen antoi pienen suukon miehen poskelle ja varasi oman puolensa. Mick katsoi Mandyyn edelleen se sama pilke silmäkulmassa.
- Tule jo, Mandy nauroi.

- Tiedätkö, kokoajan. Mick naurahti viimein. Mandy ei kyllä yhtään ihmetellyt miehensä käytöstä, siitä oli ollut jo hetken aikaa.

- Kuule Mick olenko mielestäsi..
- Olet ihana, täydellinen, rakas, kaunis, seksikäs, hauska, fiksu.. voitko nyt vaan vaieta ja suudella mua? Mick naurahti ja sai Mandynkin hihittämään vastauksellaan.

__________________________________

- Tänään on luvassa pientä tihkusadetta puolen päivän aikaan, muuten päivä tulee olemaan poutainen, Radio kertoi heille. Andrew oli herättänyt vanhempansa aikaisin ja myöhäinen nukkumaanmeno pisti pariskunnan rättiväsyneiksi. Pakko oli vain sinnitellä. Mick oli aamulla juonut kolme kuppia kahvia.

Andrew oli taasen pirteä kuin peipponen ja hyräili siten miten hän nyt osasikaan mutta lopetti kun sai eteensä ruokaa. Epävarmana tuo katseli puuron väriä ja isänsä ilmettä.

Pienen epäröinnin jälkeen tuo upotti sormensa ruokaan ja maistoi sitä. Niin nyt kuin aikasemminkin tuo älysi sen olevan lempi herkkuaan, puuroa. Lapsi päästi kasvoilleen ison hymyn ja upotti sormensa uudelleen lämpimään ruokaan.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen, lukuunottamatta Andrewin kolisteluja Mick saapui väsyneen vaimonsa luokse ja suukotti tätä. Mandy teki törkeän hyvää kahvia ja sitä mies tahtoi lisää suurena kahvin litkijä.

- Kuule, sä tiedät kuinka paljon mä rakastan sua ja Andrewia. Sä myös tiedät, että mä teen mitä vaan teidän takia. Mietin vain, että miksei hankittais Andrewille sisarus. Tai siis ettei tuo poika olisi niin yksinäinen.
- Ei Andrew ole yksinäinen, kyllähän se leikkii puistossa muiden kanssa.
- Mutta sillä ei ole semmosta.. "ystävää" tiedäthän, Mick nielaisi.

Sitten mies nosti kätensä ja silitti naisen poskea. Mandysta uusi lapsi tuntui hyvältä ajatukselta sillä tiesi, ettei Mick jättäisi häntä mistään hinnasta. Mick oli edelleen täysin hulluna naiseen, joka on kyllä ihme niin monen vuoden jälkeen.

Nainen halusi ajatella myös järkevästi, joten sulki mielestään hetkeksi sen pilvilinnan.
- Empä tiedä Mick, olisiko meillä varaa uuteen lapseen?
- Luulisin, että kyllä. Olen mitä suuremmalla tödennäköisyydellä saamassa ylennyksen pian.
- Niinkö?
- Niin pomo viime viikolla ainakin mainitsi mulle, Mick hymyili.
- Eiköhän se onnistuisi.. uusi lapsi.. raskaus.. pieni vauva, Mandy hymyili. Ne sanat kuulostivat hyviltä.

Andrew keskeytti heidän juttu tuokionsa sillä alkoi ääntelemään kovaäänisesti.
- Voisitko keittää kahvia lisää ala Mandy?
- Tietysti voin, nainen naurahti.

Andrew kauhoi käsillä ruokaa, muttei laittanut sitä enään suuhunsa. Hän vain sotki ja lopuksi ruokaa löytyi tuon vaatteista, syöttötuolista ja lattialta.
- Voi sinua hölmöä, Mick lausahti.

- Mitä mieltä meidän iiso poika olisi pikkusiskosta tai pikkuveljestä?

_______________________

Odotus tuntui pitkältä, tämä oli jo neljäs kerta kun he yrittivät. Kolme aikaisempaa meni tuloksetta, mutta nyt piti toivoa parasta. Mick tunsi kuinka hänen jalkansa alkoi vispaamaan hermostuneena.

Naisella tuntui kestävän ja kestävän. Jokainen minuuttikin tuntui tunnilta ja viimeiset 5 minuuttia vessassa oli ollut aivan hiljaista. Mick huokaisi.

Lopulta oven kahva kävi ja nainen tuli ulos naama peruslukemissa, ehkäpä jopa hieman vakavana. Mickin vatsanpohjaa kouraisi, tuo ilme ei ollut tietänyt hyvää kolmella aikaisemmalla kerralla.

Mick pomppasi pystyyn.
- No..? Hän kysyi sitemmin varovaisesti, mutta pystyi osaamaan arvaamaan tuloksen. Mies tunsi kuinka hän sisimmässään pettyi. Miksi se ei voinut onnistua?

Mandy katsoi eteenpäin haikeana, mutta naisen oli hyvin hankala pitää naama peruslukemissa. Nainen huomasi kuinka Mick valahti yhtä valkoiseksi kuin kalkkilaivan kapteeni.

Lopulta Mandy ei voinut pidätellä vaan nosti kasvoilleen leveän hymyn.
- Näyttää siltä, että Andrew olisi saamassa tällä hetkellä sisaruksen.
- Oikeesti? Mick katsoi naista lähinnä järkyttyneenä ja pyörällä päästään.
- Niin.. Miksi moinen ilme? Mandy kysyi epäröiden, olisiko raskaus sittenkin huono idea? Lopulta Mick kuitenkin nosti kasvoilleen hymyn, kun hän viimein tajusi mitä Mandy oli sanonut.

 

Semmoinen osa! Kommentteja saa ja täytyy laittaa! Ü