Ihan ensiksi tahdon sanoa hyvät uudet vuodet ja tuhannet kiitokset siitä, että olette urhoollisesti jaksanut kirjottaa c-boksiin uusista osistanne. Pahoittelen etten niihin ole sen koomemmin vastaillut vaikka olen lukenutkin niitä aina välillä. Mutta se mitä mun piti sanoa alunperin on se, että...

Palaan varmasti pian esiin sims tarinalla. En vaan tiedä tuleeko se olemaan sims 2 vai sims 3 tarina. Opintoni ulkomailla siirtyivät vuoteen 2013 ja kun nyt kerään rahaa ulkomaille niin voin samalla vääntää tarinaa (hitaalla päivitystahdilla luultavasti), mutta kumminkin nyt jotain. Kaipaan törkeesti teidän palautteita ja kommentointia. :D Tuntuu vaan että minulla on vähän liikaakin aikaa vaikka onkin kaikkea. Ilmoittelen toki tarkemmin tänne sitemmin. Täytyy ensin vaan hommailla uudestaan ladattuja (poistin idioottina kaikki aikaisemmat). :) 

Myös nimimerkkini muuttuu, mutta tulen ilmoittamaan siitäkin.

Yours Sincerely, Pinqu.

Tiedättekö kuinka pahoittelen tämän osan viivästymistä? Todella paljon! Viikkokin tuntui menevän älyttömän nopeasti ohi silmien koulussa ja urheilellessa. Yritän tietenkin ehtiä legacyni pariin heti kun vain kerkeän. Täytyy vain muistaa, että koulupäivän jälkeen tulen kotiin ja nukahan melkein heti. Aamulla sitten kun pitäisi herätä yhdeksältä, niin heräänkin yhdeltä ja sit täytyykin alkaa valmistautumaan pian koulun käyntiin. Eli suoraansanottuna minulla jää aikaa enemmän vain viikonloppuisin. >:( Ei anneta sen masentaa!

Alan ottamaan käytäntöön sen, että kirjoitan edellisen osan vastaukset etusivulle. Sillä itse en yleensä jaksa katsoa jokaisen legacyn (johon olen kommentoinut) niin kommenttiboksia, jotta nään mitä minun kommenttiini on vastattu! Jatkossa siis näette kaikki ne tässä ennen tarinaa! Sanokaa ihmeessä, jos etenen liian nopeasti tai liian hitaasti. Itse en vain tykkää jumittaa samassa kohdassa monta eri osaa, koska kiinnostus loppuu aika altayksikön. : <

Vastaukset
Iltarusko: Kiitos kommentistasi, mitä ihmettä tää peli nyt sit säätää. Katsokku mä oon jo kolmeen kertaa pistäny noi OMSP:t näkymättömiks mut siltiki se lykkää ne vissii joka pelikerralla näkyville? hmm.. Ärsyttävää enkä tietystikkää tajunnu/huomannut. Hyvä että sinä huomasit!D: Kysytyt ladatut osio on luotu tuonne. :)

Fanny: Vau! Pidin kommentistasi oikein paljon ja sain sinä päivänä itselleni hyvän mielen koko päiväksi. Nyt pistää vain harmittamaan, koska niin hienosti tuossa kommentoit päivitys tahtiani niin on tullut tämmöinen kivan pitkä.. viiveeksikö sitä voisi sanoa? :D

Desire: Niinhän ne on kivsu pari! Kiitos kommentistasi! ^_^

Tinttis: Sinäkin Tinttiseni piristit paljon kommentillasi, voi kuinka kiva on saada positiivista kommenttia. Sano toki vain, jos jokin pistää jatkossa häiritsemään sinua! Haha, olisihan ne jännittävä pari, saa nähdä keksinkö tässä mitään niille kahdelle vai kääntyykö kaikki vielä jotenkin toiseen suuntaan. Saa nähdä, saa nähdä. :--D

readers: Linkitys onnistuu vallan mainiosti, olenko linkittänyt jo..? Olen! Piti ihan tarkistaa.. :'D Mutta kiitoksia sinullekkin kommentistasi ja toivottavasti viihdyt täsäs viellä jatkossakin. Te annatte minulle kivaa insipiraatiota kirjoittaa lisää. Jos luen näitä joka päivä, niin saisinko nopeammin osani valmiiksi näin koulukiireiden aikana? :--D

vupii: Sinä simsini ja legacyni pelastaja tuhannet kiitokset kommentoinnistasi! Minä mietin jotain ihan muuta ensin, mutta päätin pistää nuo kaksi sitten kimppaan hehe. =)

Volarea: Jes, lukija voitettu puolelle! Ihan älyttömän kiva kuulla sillä mie oon lueskellut sinun lc:täsi oikein ahkeraan. Olenko vielä kommentoinut kertaakaan? Läpsi minua jos en ole! Kiva, että niin sinä kuin moni muukin lukija pitää osistani sillä katselen itse hieman kriittisin silmin tuotoksiani ajatuksena "oisin kyllä voinut pikkasen parempaan pystyä". Toisaalta jos liiaksi alan hienostelemaan niin tästä tulee enemmän pakkopullaa kuin kirjoittamisen iloa ja 'ajan viettoa'. :DD

Brylen: Kiitos kiitos kiitos. Pyrin pitämään juonen mahdollisimman realistisena, enkä tahtoisi / uskaltaisi poiketa reaalista johonkin uuteen ja tuntemattomaan. Saattaapi olla, että myöhemmin ei sitä ikinä tiedä. 8--D

Anonyymi eiku.. GreenPixy: Sinä olet kyllä ollut yksi pisimmistä lukioistani ihan autumneista saakka ja aina ollut yhtä ihanan kannustava! :D Omalla kieroutuneella tavallani myös minä pidin Hanniesta jotenkin ulkonäöllisesti.

Ezme: Kyllähän se tais olla aika ennalta arvattavaa :| Mutta näin on paras, ajattelin kyllä tosiaan aluksi ihan jotakin muuta (niinkuin sanoin vupiin vastauksessanin :D). Päädyin tähän ja olen tyytyväinen päätökseeni, ehkäpä myöhemmin jos tulisi jotain käännettä enemmän? 8) Kiitos kommentistasi muuten.

Haloki: Kiva saada uusi lukija, toivottavasti viihdyt viellä jatkossakin!

Turveltaja: Love love.. love love love.. Lopusta oli tarkoituksin tulla hieman romanttinen, edes hieman. Tavarat pöydille laitan OMSP palikoiden avulla, jonka olen oppinut ihanalta simssiliiniltä! [click] ps. kiva, että pidit :)

Paperitahra: Voi kyllä, vieraile lisää! Teistähän minä saan tämän insipaation jatkaa tylsinäki hetkinä. En tasan tarkkaan muista, että mistä olen ne ladannut (tarkistin kyllä pelin kautta ja laitoin paperille mutta hukkasin paperin.. hyvä minä). Voin tietty katsoa vielä myöhemmin. =) Kiitos kiitos kiitos! :D

Gooble: Kiitos!

Teille lukumusiikki intoisille! En nyt taaskaan keksinyt mitään osalle sopivaa musiikkia, joten miksen sitten jälleen pistä musiikkia joka insipiroitti minua kirjoittamaan? Tai siis.. mitä kuuntelin koko ajan (krhm.. enhän käytä ollenkaan repeatia.. u: ) kun kirjoitin. Hyviä lukuhetkiä!
M U S I I K K I A

 

 

Jo neljättä päivää Mandy istuskeli yksin olohuoneessa ja oli aivan vaiti. Mandy ei voinut ikinä kuvitellakaan, että jotain näin poikkeavaa tapahtuisi. Tätä hän ei ollut missään vaiheessa suunnitellut heidän elämäänsä nyt, kun muutenkin oli tiukkaa eläessä.

Mick saapui huoneeseen vakava ilme naamallaan. Hän tahtoi tietää mitä hänen naisystäväänsä vaivasi. Mies ei tahtonut nähdä kuinka Mandy vajoaa omiin oloihinsa yhä enemmän ja enemmän. Vielä viisi päivää sitten Mandy oli eloisasti nauranut Mickin kanssa kaupungilla, mutta nainen oli muuttunut ihan hetkessä sulkeutuneeksi.

Hetken aikaa tuo katsoi Mandyyn miettien mielessään mitä hän sanoisi. Aivot löivät tyhjää eikä tuo voinut käsittää kuinka vaikeaa oli keksiä sanottavaa ihmiselle, jonka mies jo tunsi. Mick henkäisi syvään ja otti askeleita lähemmäksi naistansa.

- Hei, Mandy sanoi miehelleen vääntäen naamaansa väkisin jonkin sortin hymyn. Hän tahtoi näyttää Mickille, ettei häntä mitään vaivannut. Pahoja päiviä vain, ehkäpä vaikka kuukautiset olisi hyvä selitys Mandyn käytökseen.

- Ensimmäistä kertaa neljään päivään kuulen sun äänen. Onko sulla kaikki kunnossa Mandy? Mick kysyi katsoen naiseen hieman huvittunut ilme naamalla. Todellisuudessa mies oli äärimmäisen huolestunut tuon käytöksestä. Kysymyksen kuultuaan Mandyn hymy hyytyi ja nainen käänsi päänsä kohti seinää purien huultaan.

Mandy ei voinut pidätellä, hänen oli pakko antaa tunteiden tulla ilmi. Siispä hän tunsi kuinka silmät kostuivat ja pari niiskausua todisti sen, että Mandy itki. Mick istui rauhallisesti lattialle ja katsoi surkeana istuvaa naisystäväänsä.

- Sä voit mulle kertoa mikä sulla on. Tekee ihan pahaa katsoa, että sulla on paha mieli. Eikai tämä johdu siitä, että kihlasin sinut? Oliko se kuitenkin liian aikaista? Mick kyseli rauhallisella, mutta empaattisella äänensävyllään. Jotenkin mies näki yhtäläisyyden kihlauksen ja Mandyn käyttäytymisen välillä. Vasta viisi päivää sitten he menivät kihloihin ja neljä päivää sitten Mandy oli sulkeutunut omiin oloihinsa.

- Ei se sitä ole, mä oon älyttömän onnellinen sun kanssa kihloista, Mandy vakuutteli mutta Mick osasi syyllistää itseään yhä enemmän ja enemmän. Mick katsoi jalkoihinsa ja nielaisi. Hän oli tehnyt jotain väärin, hän ei osannut käsitellä Mandya. Ennenkuin Mick ehti sanoa mitään, Mandy hengähti syvään ja katsahti Mickiin huulta purren.

- Mick, testi näytti positiivista. Mä odotan lasta, me saadaan lapsi, Mandy nielaisi. Se oli tuskaa sanoa ääneen. Vaikka Mandy rakasti lapsia yli kaiken, ei hän halunnut tähän elämänvaiheeseen yhtäkään sinappikonetta. Hän ei ollut valmis vielä.

Mick ei ollut uskoa korviaan ja hän katsoi Mandyyn jopa hieman järkyttyneenä.
- Mutta meillä oli tuplaehkäisy, miten voi olla mahdollista? Mick ihmetteli. Oli mieskin järkyttynyt uutisista eikä osannut ymmärtää miksi näin tapahtui. Oliko Mandy kenties unohtanut ottaa ehkäisypillerinsä?

- Sitä mäkin olen miettinyt tässä viimeiset neljä päivää. Oon tullut siihen tulokseen, että ensin taisi puhjeta kumi ja paskan tuurin omaavana se oli just se kerta kun pilleritkin petti. Mitä muutakaan on voinut tapahtua? Olen ottanut jokaisen pillerin ajallaan, enkä ole yhtäkään jättänyt pois, Mandy puri jälleen huultansa. Paha olo pyrki ulos keinolla millä hyvänsä. Mandy antoi pään vajota polviinsa ja antaa pahan olon tulla.

Mandy ei tiennyt kauan hän oli siinä ollut ja itkua tuhertanut mutta miehen läsnäolo sai naisen kuitenkin hieman helpottuneeksi. Ainakaan Mick ei ollut suuttunut ja lähtenyt menemään vaan pikemminkin tuo istui Mandyn vierellä, eikä jättänyt häntä pulaan. Sanattomina he katsoivat toisiaan.
- Anteeksi, anteeksi ihan hirveesi, Mandy kuiskasi.

- Aatteliks sä mitä sitten tehdä? Mick kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
- Mä en tiedä. Eilen mietin raskauden keskeytystä, mutta emmä voi tehdä sitä.
- Niin..
- Tai siis tää juttu ei oo sen vika. Miks mä rankaisen tulevaa lasta siitä, että hän päättää tulla maailmaan?

- Eli ajattelit pitää sen?
- Ajattelin antaa sille mahdollisuuden tulla maailmaan, mutta en vaan ole varma pystynkö itse elättämään sitä.
- Mitä tarkoitat?
- Että joku muu adoptoisi sen. Mutta tuntuu aika todella kauhealta ajatella antaa viaton pieni pois muualle. Ikäänkuin hylkäisi sen. Mä en tiedä mitä mä teen Mick. En tosiaan tiedä, Mandy hengitti syvään. Uusi itkukohtaus oli tulossa ja nainen tunsi, kuinka hänen silmänsä alkoivat kostua. Mick nousi ylös.
- Nouse, hän sanoi. Kuuliaisena Mandy tarttui seisovan miehen käsiin ja nousi ylös.

Mick painoi kehonsa Mandyn kehoa vasten ja katsoi naista suoraan silmiin.
- Älä itke, jooko?
- Mutta..
- Shh, tahdon sun vain tietävän kuinka paljon mä rakastan sua ja mä en oo sua hylkäämässä teet sä minkä päätöksen tahansa. Tuun olemaan sun rinnalla ja tukemaan sua, Mick sanoi miltein kuiskaten ja sai Mandyn huulille pienen hymyn aikaiseksi.

- Mutta pyydän, älä itke. Tiedän, että tää asia tuntuu ihan tappavalta asialta, mutta me selvitään tästä. Sä selviät tästä.
- Niinkö luulet? Mandy niiskaisi.

- Rakas mä tiedän sen. Pidetään se lapsi, ei meidän tarvitse luovuttaa sitä kenellekkään toiselle. Ollaan itse sille vanhemmat, annetaan sille hyvä elämä, Mick sanoi tosissaan ja sai Mandyn kääntämään katseensa muualle Mickin silmistä. Se ei tulisi olemaan niin helppoa. Ei todellakaan.
- Mutta Mick tiedät meidän tilanteen, Mandy yritti sanoa mutta Mick painoi suukon hänen huulilleen.
- Niin tiedän, mutta ei tää tilanne ole maailman paskin. Usko pois me pärjätään.

- Mitenniin pärjätään? Etkö sä ymmärrä, että mekään ei syödä kunnolla. Miten ihmeessä sä luulet, että me voidaan ostaa kaiken maailman pinnasängyt, ruoat, vaipat, vauvan vaatteet ja kaikki? Miten? Mandy kiihtyi hieman, mutta hän yritti olla vain realistinen. Mick katsahti maahan.
- Mä voin mennä parempi palkkaiseen työhön, voin tienata meille enemmän rahaa. Teen kaikkeni, että me pärjättäisiin, Mick nosti katseensa maasta.

- Ja sekö riittäisi? Joudunko vaihtamaan vaippoja ikkunalaudalla? Mandy kuiskasi silmäluomet turvonneena itkemisestä.

- No hankitaan parempi asunto? Kyllä me voidaan täällä asua vaikka vauva olisikin syntynyt maailmaan. Pidetään kokoajan asunnon hakua päällä ja annetaan sille lapselle vakaa perhe.

_____________________________

Kolmen vuoden päästä pieni perhe seisoi omakotitalon pihalla. Talo oli saatu aikaisemmin ostettua, mutta pienten remontti menojen takia siellä aikaisemmin ei voitu asua. Heillä oli käynyt hyvä tuuri, vähän ennen esikoisen synnyttyä Mickin ukki oli menehtynyt ja näin jättänyt heille perinnöksi vanhan asuntonsa. Asunto tarvitsi silloin putkiremontin, joka oli sen verran iso homma, että siihen upposi puolitoista vuotta.

- Nyt sitä sit ollaan oman talon pihassa, Mick hymähti ja katsoi juuri maalattua taloaan tyytyväisenä. Kodikas, ei mikään suuri pikku mökkihän se oli. Mutta kyllä se kelpasi heille varsin mainiosti.
- Uskomatonta, että me päästiin siitä sun vanhasta asunnosta pois ja saatiinkin vielä näinkin kiva huusholli.
- Mä sanoin, että asiat järjestyy, Mick naurahti.

- Uskomatonta myös miten nopeesti kaikki on mennyt. Mekin ollaan avioliitossa ja pikku Andrew on jo kaksi vuotias, Mandy hymyili onnellisena. Tätä se perhe-elämän kuuluisi olla. Mandy ei olisi ikinä kuvitellut sitten viitisen vuotta takaperin, että hän seisoisi tässä pienen lapsen ja aviomiehensä kanssa.
- Aika kyllä menee nopeesti, mutta mulla on sulle vielä yllätys.
- Yllätys missä?
- Tuolla talossa tietysti, Mick naurahti.
- Kaiken tän hyvän jälkeen sulla on joku yllätyskin minulle? Kerro mikä siellä odottaa? Mandy katsoi aviomeheensä malttamattomana. Hän tahtoi tietää jo nyt, mitä mies oli keksinyt heille.
- Mennään katsomaan, Mick hymähti ja lähti kävelemään kohti ovea. Mandy lykkäsi rattaat pihalle ulko-oven viereen.

- Mitähän isi on keksinyt Andrew? Mandy kysyi nostaen lapsen pois rattaista. Andrew naurahti.
- Mennään katsomaan mitä isi on keksinyt, nainen sepitti pienokaiselle ja alkoi riisumaan tämän ulkovaatteita pois.

Lämmin tuulahdus pöllähti Mandyn kasvoille tämän astuessaan sisälle. Ulkona oli vielä sen verran viileää, että siellä ei tarkene ilman takkia. Kodikas tunnelma sai Mandyn mielen vielä tuplasti positiivisemmaksi.
- Tämäkö on sinun yllätyksesi? Olet ollut viikon verran täällä sisustamassa tätä minua varten? Mandy hihkaisi iloisena. Viimeksi kun he olivat taloa käynyt katsomassa, se oli ollut ihan tyhjillään.

- No sitäkin, mutta se ei ollut varsinainen yllätys viellä, Mick hymyili. Hän oli aivan varma siitä, että Mandy tulisi rakastumaan siihen yllätykseen minkä hän näyttäisi pian.
- Mitä sä oot keksiny sitte?
- En kerro.

- Sä pidät meitä nyt ihan jännityksessä, vai mitä Andrew? Mandy hihkaisi innostuneena. Andrew ei tavanomaisesti sanonut mitään vaan piti äitinsa vaatteista kiinni.
- Tännepäin, Mick sanoi hyväntuulisesti.
- Siellä on varmasti jotai kivaa, mua ihan kutkuttaa jo!

- Naiset ensin, Mick vetäytyi oven edestä syrjään.
- Ahaa tää on tämä huone, mihi sä et päästäny mua ku tultii kattomaa tätä taloa ja mittailemaan pituuksia, Mandy oivalsi. Mick oli tahalleen jättänyt huoneen näyttämättä silloin sillä tiesi jo varsin hyvin, mitä siihen huoneeseen tulisi.
- Voinko mennä?
- Voit, Mick naurahti malttamattomana.

Mandy haukkoi henkeään astuttuaan huoneeseen. Mickin suu vääntyi väkisin hymyyn hänen kuulleensa vaimonsa reaktion.

Mandy ei ollut uskoa silmiään. Se oli ihanin lastenhuone minkä hän oli nähnyt ja hän rakastui siihen samantien. Huone ei ollut tavallisen sininen ja tylsän näköinen vaan se oli pirteä ja kaikin puolin kaikkea sitä, mitä Mandy oli lastenhuoneelta halunnut. Nainen laski poikansa maahan ja hämmästeli vielä näkyä.

- No mitä pidät? Mick havautti Mandyn, joka ihasteli huonetta paikallaan. Mick oli itsekin varsin tyytyväinen työhönsä ja vielä tuplasti enemmän hän oli tyytyväinen sillä oli saanut vaimonsakin tyytyväiseksi. Mandy riensi halaamaan miestään onnellisena.

- Se.. se on aivan ihana, Mandy hihkaisi silmät tuikkien, mutta jatkoi pian.
- Mistä sä tiesit, että tällänen lastenhuone on juuri täysin minun makuuni? 

- Tuota.. Perheen eteen mitä tahansa, Mick virnisti.
- Mutta miten ihmeessä tiesit?
- Oon pistäny kaikki mitä oot sanonu ni ylös ja niiden perusteella sovelsin, mies naurahti viimein. Mandy nyökkäsi hymyillen ja pian he kääntyivät Andrewia kohden, joka oli laatikosta kaivanut itselleen lelun ja nyt leikki sillä iloisesti.

- Andrewkin näyttää pitävän huoneesta ja niiden antimista, Mandy hymyili katsoen poikaansa. Aina pirteä Andrew näytti tuplasti nauttivan ympäristöstään ja välillä tuo hämmästeli tuijottelevia vanhempiaan, mutta jatkoi aina leikkimistä yhä uudelleen.

- Selvästi, Mick sanoi pitkän tuijottamisen jälkeen.

Mick istahti maahan poikansa eteen. Mandy istui miehensä viereen kanssa ja he tuijottivat poikaansa onnellisina. Lopulta Andrew heitti lelunsa syrjään ja katsoi vanhempiaan hämmästellen.
- Andrew, sano isi. I-s-i, Mick pyrki artikuloimaan sanomansa mahdollisimman hyvin. Lapsi vain katsoi isäänsä kuin ei ymmärtäisi mitä tuo pyrkii sanomaan.
- Eikö lapsen pitäisi tossa iässä jo olla sanonut ensimmäinen sana? Tää meidä pikkune on aika hiljainen kaveri, Mick hämmästeli.

- Neuvolassa sanottiin, että lapset kehittyvät kun kehittyvät. Jotkut muksut on sanou vasta 3-vuotiaana ensimmäisen sanansa ja alkanut pian muodostaa jo lauseita. Toiset lapset sanoo jo vuoden iässä ensimmäisen sanansa, Mandy kertoi miehelleen.
- Eli Andrew sulla ei oo mitään hätää! Sä ehit vielä vuoden opetella sanaa isi, Mandy naurahti. Hänen miehensä tosiaan oli joskus lapsenomainen ja humoristinen. Varmaan se saattoi olla heidän suhteensa suurikin etu.

- No sano äiti? Äiti ei oo nii kiva sana ku isi, eikö vaa? Sanot vaan isi niin iskä on todella tyytyväinen.

Mick näytti oikeen odottavan sanaa pojaltansa kun tämä avasi suunsa lupaavasti. Pettynyt ilme valtasi Mickin kasvot kun hän kuulikin lapsensa vain aivastavan.

Sinnikkäästi Mick yritti opettaa poikaansa sanomaan isi vaikka se alkoi pidemmän päälle kuulostamaan vain siltä, että Mick höpöttelisi yksin huoneessa.
- Isin mieliksi sano isi jooko?
- Sano i-s-i.

- En sano, EN! Andrew huudahti ja sai vanhempansa hämilleen.
- Oliksen ensimmäinen sana.. lause? Mandy kysyi hämillään mutta tajutessaan mitä Andrew oli sanonut, tuo räjähti nauruun.
- Ei se taho sanoo isi, nainen nauroi vedet silmissä. Mick naurahti itsekin.
- Oot suloisin lapsi ikinä, mies nauroi ja pörrötti Andrewin tukkaa. Mandy taasen kokosi itsensä.

- Jää vaan yrittämään viellä, mie lähen siivoomaan vanhaa asuntoa ettei meidä tartte maksaa siivousmaksuja erikseen, Mandy tirskui.
- Ei se äitiäkää ole vielä sanonu, älä tirsku siinä, mies naurahti itsekin.

Andrew katsoi isäänsä syötävän söpösti mutta ei sanonut mitään. Mick tunsi kuinka hänen sydän oli sulaa. Hänen poikansa oli söpöin lapsi ikinä, söpömpää hän ei ollutkaan nähnyt.
- Mitäs me seuraavaks leikittäis? Autoilla? Mies hymähti ja kaappasi lelulaatikosta keltaisen auton.
- Miten auto sanoikaan?
- Brum..
- Aivan, auto sanoo bruuuuuuuuum...

Ensimmäinen päivä vierähti uudessa talossa varsin mukavasti. Andrew oli ollut ihan tohkeissaan omasta huoneestaan ja oli unohtanut kokonaan, että heillä saattaisi olla vessanpönttö. Aikaisemmassa asunnossa Mandy oli löytänyt aina jotain tavaraa vessanpöntöstä. Mutta nyt hänen pienokainen oli pistänyt huoneensa sekaisin ja kokeillut leikkiä jokaista lelua. Mandyllahan oli mukavasti kyllä siivottavaakin sillä aikaa kun Mick antoi lapselle iltapalan.

Työ saatiin kuitenkin tehtyä ja nyt oli tosiaan Andrewin nukkumaan meno aika. Lapsi olikin kitissyt viimeisen tunnin väsymystään ja kitisi vielä enemmän kun tiesi joutuvansa nukkumaan.
- Hyvää yötä, äiti rakastaa sinua.

Andrew ei olisi tahtonut jäädä kehtoon yksin vaan nukkua äidin vieressä. Niinhän poika oli vanhassakin asunnossa nukkunut monia öitä ja oli siis tottunut siihen. Poika vain ynähti ja kurkotti äitiä kohden.
- Isot pojat nukkuu omassa sängyssä, Mandy naurahti. Hänen onnekseen Andrew ei alkanut kitisemään.

Mandyn teki pahaa jättää Andrew yksin nukkumaan, mutta hän tiesi että se oli vain pojan hyväksi irrottautua yöksi äidistään. Hän sulki valot ja painui ulos huoneesta. Andrew ei kitissyt vaan makoili hyväntuulisena sängyssään katsellen yläpuolella roikkuvia ja pyöriviä esineitä.

- Noni vihdoin poika laitettu nukkumaan.
- Sehän meni hyvin, Mick hymyili.
- Aika yllättävän hyvin, nyt meille taitaa jäädä.. omaakin aikaa? Mandy hymähti.

- Niinkö? Meidän omasta ajasta on nyt hieman aikaa..
- Parempi myöhään kun ei milloinkaan, Mandy naurahti ja pomppasi miehen syliin. Siitä olikin aikaa kun he viimeksi olivat toisiaan halailleet pidempään tai edes pelehtinyt.

Hetken aikaa nuoripari katsoi toisiaan rakastuneena. Sanoja ei tarvittu, he viestittivät jo katseillaan toisilleen kuinka paljon he toisiaan rakastivat.
- Ensimmäinen päivä takana uudessa kodissa, Mandy keskeytti romanttisen tuijottelun.
- Niimpä ja päivä on ollutkin aika vilkas tänää, mies vastasi vaimolleen.
- Oletko tänä iltana yhtä vilkas.. vällyjen välissä? Nainen kiusoitteli.

- Ai että olenko? Mick katsahti pilke silmäkulmassaan ja kaappasi vaimonsa suuteloon.
- Voit vaa kuvitella kuinka vilkas, tuo myhäili suutelun lomassa. Mandy tunsi kuinka hänen miehensä olemus muuttui entistä miehekkäämmäksi ja tämän vahvat kädet pitivät naista tiukassa otteessa. Mandy naurahti suutelun lomasta.

- Mennäänkö? Nainen kysyi miehen lopettaen intohimoisen suutelun. Mick ei vastannut mitään vaan katsoi naista nauliintuneena. Mandy pystyi kuvittelemaan mitä tuo ajatteli. Se ajatus olisi yksi lause: Pelehtiminen.
- Miehet.. Mandy naurahti jälleen.

Kuten normaaliin tapaan Mandy tahtoi vaihtaa ensin yövaatteet päällensä. Hänen täytyi myös puhua miehen kanssa asiasta, jota hän tahtoi sydämensä pohjasta. Nainen avasi vaatekaapin ja tunsi miehen katseen selässään tämän riisuessaan vaatteita.

- Miten musta tuntuu, että sä kyttäät mua kokoajan? Mandy kysyi naurahtaen.
- Mistäs arvasit, sua on aina kiva kattoo ku riisut.
- Ja mistäs moinen pervo kohtaus on tullu?
- Sä teet musta pervon olemuksellas.
- Ei herttinen sentään, Mandy nauroi. Mies oli ihan lumoissaan tulevasta yöstä.

Nainen antoi pienen suukon miehen poskelle ja varasi oman puolensa. Mick katsoi Mandyyn edelleen se sama pilke silmäkulmassa.
- Tule jo, Mandy nauroi.

- Tiedätkö, kokoajan. Mick naurahti viimein. Mandy ei kyllä yhtään ihmetellyt miehensä käytöstä, siitä oli ollut jo hetken aikaa.

- Kuule Mick olenko mielestäsi..
- Olet ihana, täydellinen, rakas, kaunis, seksikäs, hauska, fiksu.. voitko nyt vaan vaieta ja suudella mua? Mick naurahti ja sai Mandynkin hihittämään vastauksellaan.

__________________________________

- Tänään on luvassa pientä tihkusadetta puolen päivän aikaan, muuten päivä tulee olemaan poutainen, Radio kertoi heille. Andrew oli herättänyt vanhempansa aikaisin ja myöhäinen nukkumaanmeno pisti pariskunnan rättiväsyneiksi. Pakko oli vain sinnitellä. Mick oli aamulla juonut kolme kuppia kahvia.

Andrew oli taasen pirteä kuin peipponen ja hyräili siten miten hän nyt osasikaan mutta lopetti kun sai eteensä ruokaa. Epävarmana tuo katseli puuron väriä ja isänsä ilmettä.

Pienen epäröinnin jälkeen tuo upotti sormensa ruokaan ja maistoi sitä. Niin nyt kuin aikasemminkin tuo älysi sen olevan lempi herkkuaan, puuroa. Lapsi päästi kasvoilleen ison hymyn ja upotti sormensa uudelleen lämpimään ruokaan.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen, lukuunottamatta Andrewin kolisteluja Mick saapui väsyneen vaimonsa luokse ja suukotti tätä. Mandy teki törkeän hyvää kahvia ja sitä mies tahtoi lisää suurena kahvin litkijä.

- Kuule, sä tiedät kuinka paljon mä rakastan sua ja Andrewia. Sä myös tiedät, että mä teen mitä vaan teidän takia. Mietin vain, että miksei hankittais Andrewille sisarus. Tai siis ettei tuo poika olisi niin yksinäinen.
- Ei Andrew ole yksinäinen, kyllähän se leikkii puistossa muiden kanssa.
- Mutta sillä ei ole semmosta.. "ystävää" tiedäthän, Mick nielaisi.

Sitten mies nosti kätensä ja silitti naisen poskea. Mandysta uusi lapsi tuntui hyvältä ajatukselta sillä tiesi, ettei Mick jättäisi häntä mistään hinnasta. Mick oli edelleen täysin hulluna naiseen, joka on kyllä ihme niin monen vuoden jälkeen.

Nainen halusi ajatella myös järkevästi, joten sulki mielestään hetkeksi sen pilvilinnan.
- Empä tiedä Mick, olisiko meillä varaa uuteen lapseen?
- Luulisin, että kyllä. Olen mitä suuremmalla tödennäköisyydellä saamassa ylennyksen pian.
- Niinkö?
- Niin pomo viime viikolla ainakin mainitsi mulle, Mick hymyili.
- Eiköhän se onnistuisi.. uusi lapsi.. raskaus.. pieni vauva, Mandy hymyili. Ne sanat kuulostivat hyviltä.

Andrew keskeytti heidän juttu tuokionsa sillä alkoi ääntelemään kovaäänisesti.
- Voisitko keittää kahvia lisää ala Mandy?
- Tietysti voin, nainen naurahti.

Andrew kauhoi käsillä ruokaa, muttei laittanut sitä enään suuhunsa. Hän vain sotki ja lopuksi ruokaa löytyi tuon vaatteista, syöttötuolista ja lattialta.
- Voi sinua hölmöä, Mick lausahti.

- Mitä mieltä meidän iiso poika olisi pikkusiskosta tai pikkuveljestä?

_______________________

Odotus tuntui pitkältä, tämä oli jo neljäs kerta kun he yrittivät. Kolme aikaisempaa meni tuloksetta, mutta nyt piti toivoa parasta. Mick tunsi kuinka hänen jalkansa alkoi vispaamaan hermostuneena.

Naisella tuntui kestävän ja kestävän. Jokainen minuuttikin tuntui tunnilta ja viimeiset 5 minuuttia vessassa oli ollut aivan hiljaista. Mick huokaisi.

Lopulta oven kahva kävi ja nainen tuli ulos naama peruslukemissa, ehkäpä jopa hieman vakavana. Mickin vatsanpohjaa kouraisi, tuo ilme ei ollut tietänyt hyvää kolmella aikaisemmalla kerralla.

Mick pomppasi pystyyn.
- No..? Hän kysyi sitemmin varovaisesti, mutta pystyi osaamaan arvaamaan tuloksen. Mies tunsi kuinka hän sisimmässään pettyi. Miksi se ei voinut onnistua?

Mandy katsoi eteenpäin haikeana, mutta naisen oli hyvin hankala pitää naama peruslukemissa. Nainen huomasi kuinka Mick valahti yhtä valkoiseksi kuin kalkkilaivan kapteeni.

Lopulta Mandy ei voinut pidätellä vaan nosti kasvoilleen leveän hymyn.
- Näyttää siltä, että Andrew olisi saamassa tällä hetkellä sisaruksen.
- Oikeesti? Mick katsoi naista lähinnä järkyttyneenä ja pyörällä päästään.
- Niin.. Miksi moinen ilme? Mandy kysyi epäröiden, olisiko raskaus sittenkin huono idea? Lopulta Mick kuitenkin nosti kasvoilleen hymyn, kun hän viimein tajusi mitä Mandy oli sanonut.

 

Semmoinen osa! Kommentteja saa ja täytyy laittaa! Ü

Jees, kakkos osa ilmestynyt! Kertokaa rohkeasti sitten että oliko osa jotenkin tönkkö / liian hyppivä. Osassa on 66 kuvan sijasta 80 kuvaa, mutta muistakaa että kaikissa kuvissa ei ole tekstejä! 

Osaa oli kiva kuvata ja käytellä erinlaisia poseja ja jopa niin innostunut olen ollut, että kolmos osaa jo suunnitellut! Varmaan viikon päästä viimeistään tulee uusi osa sitten. Sitten viellä yksi juttu (teille jotka tykkäätte kuunnella lukiessanne musiikkia). En nyt sit tiedä kuinka hyvin tämä kappale sopii tähän osaan, mutta tätä kuuntelin melkein repeatilla koko kirjotuksen ajan ja on ihan sikkehyvä biisi!
Klikkaa ihmeessä jos tahdot kuunnella musiikkia samalla kun luet!

Hyviä lukuhetkiä ja kommentoida täytyy ja pitää! >;) - Pinqu

 

Yksi yö oli vierähtänyt jo viikoiksi ja Mandy oli ehtinyt saamaan töitä. Pyrkihän Mandy jo ensimmäisen yön jälkeen pois Mickin asunnosta, mutta mies oli pysäyttänyt hänet aika altayksikön. Mick oli halunnut välttämättä auttaa ja tämän ansiosta Mandy sai työn tiskaajana hampurilaisravintolassa.

Mandysta tuntui kiusalliselta asua Mickin luona varsinkin kun naisella ei ollut varaa maksaa tuolle edes vuokraa. Mick oli viikkoja elättänyt häntä, antanut yösijaa, tarjonnut suihkua, itseasiassa mitä tahansa mitä ihminen voi tehdä asunnossaan. Vaikka Mick kielsi Mandyn olevan vaivaksi, tunsi nainen toisin. Hän tunsi olevansa loinen, joka ryystäisi miehen rahat pikkuhiljaa. Siksipä Mandy oli alkanut antamaan miehelle rahaa samantien kun tämä oli päässyt töihin.

Lisäksi Mandy pyrki tekemään miehelle ruoan ja siivota asuntoa joka viikko vastapalveluksi asumisestaan. Tietysti Mick oli siitä kiitollinen ja kunnioitti naisen työtä. Hän oli siisti mies, ei paljoa sotkenut.

Pienessä hetkessä nainen oli kehittynyt ruoanlaitto taidoissaan. Hän aikaisemmin ei ollut oikein osannut edes keittää makaroneja ilman, että ne paloivat pohjaan. Mutta nykyään hän teki Mickin sanojen mukaan älyttömän hyvää jauheliha mureketta.

- Miten ois sitten tämä? Hyväkuntoinen, sijaitsee hyvällä seudulla ja siinä ois 20 neliöö?
- Millä alueella? Mandy katsahti Mickiin kysyvästi. Töitä saatuaan Mick auttoi häntä etsimään itselleen oman pikku yksiön.
- Bournethin alueella näyttäis sijaitsevan.
- Ei tule onnistumaan.
- Tämä on yksi asunto pitkästä aikaa, joka sijaitsee hyvällä alueella, Mick lausahti jo hieman pitkästyneesti. Hän oli käynyt läpi monta asuntoa mutta mikään ei tuntunut käyvän Mandylle.
- Mutta se on jumalan selän takana.

Mick jatkoi selailua samalla kun Mandy valmisti miehelle päivällistä. Nainen tahtoisi siistin asunnon hyvältä seudulta, joka ei olisi kaupungista monia kilometrejä pois päin. Hän voisi haluta omaksi talokseen samantapaisen huushollin kuin Mickillä, mutta yksiön. Mick meinaan asui kivalla seudulla ja kaupunkiin meni puolituntia bussilla.

- Ei täältä tahdo oikein löytyä, mies tuumaili. Mandy ei vastannut mitään vaan jatkoi ruoanlaittoa. Hän ei tahtonut olla liian nirso asuntojen suhteen, mutta hän ei todennäköisesti niin helposti vaihtaisi asuntoa takuuvuokran ym. takia. Naisella ei tule olemaan varaa hankkimaan heti uutta asuntoa kun parempi löytyisi. Siksi olisi tärkeää saada nyt asunto, mistä nainen pitäisi.

Mick nousi tuolistaan ja asteli lähemmäs Mandya.
- Kuule, mä oon miettiny yhtä asiaa jo aika pitkään.
- Mitä asiaa?

- Tai siis ku sähän tiedät et tartten kämppiksen tänne ihan vaan sen takia, koska faija alkaa niukentaa mun elämistä jotta opin elämään enemmän omillani.
- Niin jatka vain...?

- Nii tota, jos vaikka haluaisit asua täällä pidempää mun kanssa. Niinku kämppiksinä tiedäthä? Maksat mulle pikkuse vuokraa ni sunkaa ei tarttis ettiä omaa asuntoa mistään. Ainakaan viellä.

Syntyi hiljaisuus. Mandy näytti olevan hämmästynyt miehen kysymyksestä. Pyysikö Mick tosissaan häntä asumaan kanssaan?
- Niin, että.. Muuttaisin tänne sun kanssa?
- No niinhän mä taisin juuri sanoa.

- Sul on vaa yks makuuhuone! Mandy naurahti ajatukselle. Nukkuisiko hän kämppiksenä seuraavat kuukaudet miehen sohvalla? Ei tulisi kuuloonkaan.
- Ei vaan tuolla makuuhuoneessa. Kivempihan se on muuttaa samaan huoneeseen jo tunteman ihmisen kanssa.

- Siis meinaaksä, et nukun sun kans samas sängys?
- Ei vaan hommataan sulle vaikka joku parvisänky, Mick naurahti naisen kysymykselle.
- Empä tiedä Mick, houkuttais kyllä hieman enemmän oma rauha ja oma asunto, Mandy puraisi huultaan pahoittelevan näköisenä.

- No en tietenkään pakota, täytyy siis ettiä joku ihan vieras tuntematon asuntooni, Mick sanoi pettyneenä ja lähti kävelemään olohuoneeseen päin. Sieltä alkaisi pian hänen lempi sarjansa. Mandy katsahti maahan ja päästi suulleen hymynsä.
- Tuota... Mick?
- Niin?

Mandy käveli miehen luo ja otti hänet halaukseen. Mick halasi naista hölmistyneenä, hän oli pudonnut ihan kärryiltä eikä tiennyt mitä Mandy ajoi takaa.

- Olis älyttömän kivaa olla sun kämppis, Mandy sanoi viimein.
- Täh, siis suostuksä?
- Tottakai suostun.
- Oot paras, Mick naurahti.
- Tiedäks sä mihin meidän pitäis mennä nyt? Mandy irrotti otteensa miehestä. Tämä katsoi hölmistyneenä innostunutta naista.
- Juhlistamaan meidän kämppäkaveruutta! Nainen hihkaisi innostuneena. Mick nyökkäsi, Mandy oli oikeassa. Nyt olisi jonkinlainen juhlinta kyllä paikallaan.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - 

- OEOE, se ois viimene kierros! Mick huudahti voitonriemuisena. Mandy ja Mick olivat ystävystyneet nopeasti ja he olivatkin suurimman osan ajastaan kahdestaan. Mitään muita tunteita ei näyttänyt olevan pinnassa, vain ystävyyttä.

- No oli sit taas pakko tönästä mut alas tost reunalta, Mandy heilautteli nyrkkiään mukamas vihaisesti. Mick vain väänsi suupielensä hymyyn.
- Hähää, mitäs olit mun tiellä.

Mandy saavutti pian pelissä miehen  ja molemmat keskittyivät peliin. Mick oli kyllä ylivoimaisesti paras, mutta hän pyrki antamaan hieman mahdollisuuksia Mandyn voittaa.
- MENE MENE MENE! OHITA SE! Mandy huusi omalle ukolle ja pyrki ohjaamaan tuon Mickin ohitse. Naisen adrenaliini oli korkealla ja sydän hakkasi jännittyneenä varmaan tuhatta ja sataa.

- Katso mestaria, Mick sanoi tyynen rauhallisesti ja paahtoi oikoreittien avulla maaliin. Mandy jäi tuijottamaan suu auki Mickiä ja oli hieman pettynyt häviöstään. Nainen oli meinaan pistänyt likoon 10 simoleonia vedoksi siitä, että hän voittaisi miehen tuossa pelissä. Toisin kävi ja nyt Mandy oli velkaa Mickille 10 simoleonia.

- Sä oot ihan tyhmä, en pelaa sun kans enää koskaa, Mandy sanoi mukamas mököttäen. Hän nousi sohvalta ylös ja vei peliohjaimen pleikkarin viereen.

- Parempi onni seuraavalla kerralla, Mick naurahti ja nousi itsekin sohvalta.
- Oot ylivoimane tossa ja siks se on epäreilua.
- No tehäänkö jotain mistä sä pidät?
- Kuten?
- Tanssitaa vaikka? Voisit opettaa mua letkuttelee mun lanteita, Mick naurahti leikkimielisesti. Nainen ei voinut olla naurahtamatta itsekään. Mick oli älyttömän hauska ja aito ihminen.

Totta oli se, että Mandy tosiaan oli parempi tanssimaan kuin Mick. Nainen oli joka päivä isäpuolellaan harjoitellut tanssimista internetin avulla ja pienempänä tuo oli käynyt jopa tanssitunneilla.

Kesken tanssin Mandyn oli pakko kertoa kuinka tärkeä Mick hänelle oli. 
- Tiedäthän Mick että oot mun parasystävä.
- Osasin arvata.

- - - - - - - - -

Mandy heräsi aamupäivällä. Eilisen työpäivän jälkeen Mandy oli ihan väsähtänyt ja nukahtanut samantien kun oli päässyt parvellensa makaamaan ja siksi nainen nukkui myöhään. Tämä päivä olisi hänellä kuitenkin vapaata ja Mick oli keksinyt Mandylle jotain hauskaa. Heidän ystävyytensä oli syventynyt mutta käyttäytyminen oli kyllä ihan ystäväluokkaa. Kuitenkin tunnepuolella Mandy piti miehestä enemmän kuin ystävänä.

Hymy suussa nainen käveli kylpyhuoneeseen ja riisui vaatteensa. Hänen mielessään pyöri tuleva ilta ja mitä ilta pitäisi sisällään. Mahtaisiko Mick viedä hänet jälleen leffaan vai lähtisikö he käymään jälleen jäätelöllä vai menisivätkö he pelaamaan minigolffia?

Oli mahdoton tietää mitä Mick keksisi, hänellä oli aina niin rajattomasti kaikkia ehdotuksia. Mandy väänsi vivusta ja tunsi kuinka lämmin vesi alkoi virtaamaan hänen vartaloaan pitkin paineella. Uskaltaisiko hän sanoa Mickille tänään tuntemuksistaan? Mandya pelotti sillä jos Mick ei tuntisi samoin, saattaisi heidän ystävyyssuhde kärsiä.

Hetkeä myöhemmin nainen asteli portaat alas. Mitä luultavimmin Mick katsoi piirrettyjä olohuoneessa ja odottelisi, koska Mandy heräisi ja olisi valmis. Ensimmäistä kertaa Mandya jännitti mennä olohuoneeseen ja tästä tuntemuksesta nainen hämmästyi.

"Mick.. minun on kerrottava sulle et pidän sust enemmän ku ystävänä", Mandy yritti keksiä, mutta poistatti ajatuksen mielestään samantien. Se ei olisi hyvä, miten hän sanoisi sen miehelle järkevästi?

- Ooksä keksin.. Nainen aloitti mutta jäi tuijottamaan suu auki näkyä. Pian häntä alkoi ärsyttämään mutta suu hymyssä nainen istahti matolle ja katsoi Mickiin päin näyttäen hymyänsä.

- Vau, oot siis keksiny jotai iha muuta tekemistä sit tänää, Mandy sanoi ivallisesti.
- Olikse tänää se ilta? Mick kysyi hölmistyneenä.
- No tänään on viimeine päivä ja mulla sattuu olemaan vapaapäivä, Mandy sanoi pettyneenä.

- Kuka toi eukko on? Vaaleaverikkö, Mandyn mielestä ärsyttävän kuuloinen nainen kysyi ylimielisesti.
- Tää on mun kämppis Mandy.
- Just, nainen tuhahti.

- Ja ymmärtääkseni sun yks parhaimmista ystävistä? Kukas tää eukko täs sit on? Mandy toisteli mukamas ylimielisesti naisen sanoja. Blondi näytti ärsyyntyvän Mandyyn, mutta Mandy sai vain huvittuneen hymyn kasvoilleen.

Mick pysyi vaaleaverikön vieressä hiljaa ja seurasi tilannetta. Hänen vieressään istuva nainen katsoi Mandyyn halveksuttavasti.

- Rakas, mikset sä kertonu et sul on joku eukko kämppiksenä?
- No tota, oisko pitäny vielä?
- Tietenkin kulta. Oishan kiva tietää ettei me ollakkaa ihan kahestaa, tiedä mitä tässä sohvalla olis voinu tapahtua samaa aikaa ko toi eukko asteli sisää tähä huoneesee, Mandy katsahti naiseen ärsyyntyneesti. Viittasiko tuo juuri siihen likaisempaan puoleen? Lisäksi Mickin huvittunut ilme pisti naiseen ärsyyntymistä kaksi kertaa enemmän. Ei hän kuitenkaan sitä näyttänyt ulospäin. Mandy nousi ylös.
- Sori ku häiritsin teitä... kyyhkyläisiä, hän lausahti katsoen huvittuneesti Mickin vieressä istuvaan naiseen.
- Kulta..

- Kulta, ii mikä ihana Mick! Mandy imitoi lapsenomaisesti astellessaan pois olohuoneesta. Todellisuudessa Mandyn olisi tehnyt mieli potkia seiniin reikiä sitä mukaan kun hän käveli pois. Ei väkisin, ei hän kertoisi Mickille. Olkoot hupakkonsa kanssa.
- Etin sitte ittellenikkin miehen, Mandy tuumaili.

Myöhemmin illalla alakerrasta kuului järjettömän kova kikatus ja Mandy pystyi näkemään mielessään mitä siellä tapahtuisi. Tietokoneesta kuului hiljaisella musiikkia, joka oli lähtöisin nettiradiosta. Taustalla oli deittipalvelu ja jonkinmoinen chatti, johon Mandy oli hetki sitten liittynyt ja jakoi mielipiteitään muiden kanssa.

Chatissa pyöri paljon vahvoja mielipiteitä omaavia miehiä ja osa heistä oli jopa hyvännäköisiäkin kuviensa perusteella. Mandyn oli saatava pois mielestään Mick vielä kun se olisi helppoa. Olihan hän vain ihastunut hieman häneen.
Vohoo > Mandyelina: 29-vuotias mies etsii liveseuraa tänään? Olisiko sinusta siihen?;))
Mandyelina > Vohoo: No ei kyllä tasan ole minusta siihen, etsi seurasi toisesta.
Mandy naurahti, netti oli pullollaan myös monia idiootteja ukkoja.

Keskustelua käytiin todella paljon perhesuhteista ja töistä mutta myös politiikasta. Mandy tyytyi enempi vain lukemaan muiden jutteluita. Eräs kiinnostava mies pisti kumminkin yksityisellä viestiä Mandylle. Harmi vain, ettei miehellä näkynyt kuvaa itsestään.

Se ei haitannut, mies oli järkevä ja kertoi itsestään kaikkea hauskaa. Mandy nappasi lautaselta keskin suuhunsa ja kirjoitti miehelle takaisin. Lopulta vaihdettiin puhelinnumeroita. Kyllä Mandy tiesi, että olisi riskialtista antaa numero tuntemattomalle. Vietti oli kuitenkin kova ja Mandy tahtoi elämäänsä muutakin kuin Mickin perään haikailua.

- - - - - - - -

Tänään olisi se aika, jolloin hän lähtisi ensimmäistä kertaa elämässään kunnon treffeille. Mickin kanssa leffaan meno ei ollut treffejä vaan ystävän kanssa ajanviettoa. Mandy oli muutenkin erkaantunut hieman miehestä tämän sekopään tyttöystävänsä ansiosta.
- Mitä minä laittaisin päälleni? Mandy mietti kuumeisesti. hän ei tiennyt minkänäköinen hänen deittinsä olisi eikä hänen deitti tiennyt minkänäköinen Mandy olisi. Mandy ei tiennyt laittaisiko hän ittensä pikkumustaan vai ihan normaaleihin vaatteisiin.

Parin tunnin laittautumisen jälkeen Mandy tunsi itsensä seksikkäämmäksi kuin ennen. Pikkumusta oli hyvä vaihtoehto, ainakin kun se sattui olemaan hieman rohkea. Mandy asteli portaita alas ja oli valmis lähteä kuppilaan, jossa hänen pitäisi tavata tämä Jace. Kunhan tämä mies ei olisi ruma.

- Wau Mandy, sä näytät.. todella hyvältä. Mick lausui mittaillen Mandya katseellaan. Mies ei ollut kertaakaan nähnyt Mandya laittautuneena.
- Kiitos Mick.

- Minusta hän näyttää ihan hupakolta, Hannie sanoi mielipiteensä. Mandy vain naurahti kuullessaan lauseen joka ei todellakaan madaltanut hänen itsetuntoaan.
- Et kuule sinäkään mikään siveyden sipuli ole, Mandy sanoi antaen naiselle samanlaisen katseen kun tämä oli antanut Mandylle.

- Mihin olet menossa taisiis minkä vuoksi oot laittautu noin upe.. hienoksi? Mick kysyi katsoen ystäväänsä.
- Olen menossa treffeille Jacen kanssa, joten ei hätää Hannie. En ole sun miestäs varastamassa, Mandy hymähti mutta piti katseen kokoajan Mickissä. Kyllä Mick sai edelleen Mandyn sydämen tykyttämään, mutta nainen yritti parhaansam ukaan tukahduttaa sen tunteen.

- Kiitoksia ruoasta ja hyvästä seurasta, Mandy sanoi deitilleen. Jace oli paljastautunut suht. hyvännäköiseksi musikaaliseksi mieheksi, joka oli ainakin todella lipevä. Mandy ei kyllä ihmettelisi, jos Jacella oli muitakin deittejä.

- Ole hyvä vaan, voisit joku päivä tulla vaikka käymään mun kämpillä jos tahdot. Tai mennään vaikka kuumailmapalloilemaan tai vaikka patikoimaan? Jace ehdotteli äänensävyllä, josta pystyi poimimaan sanan Pelehtiminen.
- Pistän korvan taakse Jace, Mandy hymyili. Jacen kanssa kyllä saattaisi seikkailun saadakkin.

- Voin tietenkin tulla sisällekkin jos tahdot nyt?
- Ei tarvitse, kiitos vain. Ajattelin mennä nukkumaan.
- Etkä tarvitse halikaveria?
- En höhlä, voin tietty soittaa jos tarvitsen.
- Toivotaan, että tarvitset, Jace naurahti.

- Kiitoksia viellä paljon! Mandy naurahti ja avasi oven.
- Kiitos itelles, soittellaa nyt sitte, mies käänsi selkänsä lähtien astelemaan portaita alas.

- Mooi, Mandy huudahti ovelta. Talossa oli täysi hiljaisuus. Olohuoneessa valot olivat poissa ja asunnossa kaikui vain kellon hento tikitys. Tämä oli kummallista, mihinhän Mick oli lähtenyt?

- Varmaan sen eukon kans jossai, nainen tuumi kohauttaen olkiaan. Ei Mandya pikemminkään kiinnostanut mitä Mick sen naisen kanssa tekee. Toisaalta häntä pisti pännimään se, ettei hän voinut aikaisemmin ilmoittaa tunteistaan Mickiin. Mandy otti askeleita kohti keittiötä ja keittiössä tuo nappasi lasin kaapista käteensä.

Siinä samassa pimeässä olohuoneessa istunut Mick otti askeleensa lähemmäs Mandya. Hänen oli sanottava asiansa nyt heti ennenkuin olisi myöhäistä.

Vesi kädessään Mandy käveli kauemmas tiskistä tervehdittyään Mickiä. Nainen ei kuitenkaan katsonut erkaantuneeseen ystäväänsä eikä voinut huomata Mickin vakavaa ilmettä.

Mies otti naisesta kiinni, jolloin Mandyn vesilasi lensi vaatekorin taakse kastaen hieman lattiaa. Mandy tunsi miehen tulisen suudelman huulillaan ja antautui kokonaan miehen suutelolle.

Mandyn jalat oli sulaa alta ja hän tunsi kuinka perhoset lentelivät vatsassa. Miehen vahva ote sai Mandyn tuntemaan olonsa turvalliseksi, mutta hämmästyneeksi. Missä on Hannie?

- Hetkonen.. Mick mitä ihmettä, mistä hyvästä tuo nyt oli? Mies ei kuitenkaan vastannut vaan katsoi Mandyyn sanattomana.

- Mandy mä jätin Hannien, mun on pakko sanoa että mä tykkään susta.

- Niinkö? Olempas otettu, unelmieni mies tykkää minusta, Mandy sai sanottua ja tunsi kuinka sydän alkoi takoamaan kahta kertaa kovemmin jännittäen miehen vastausta. Miehen suupielet venyivät jälleen lempeeseen hymyyn.

- Mun on pakko tunnustaa yks juttu sulle, Lämpimät kädet tarttuivat Mandyn omiin ja miehen silmät kiinnittyivät naisen omiin.
- Tunnusta vaan.

- Mä tykkään susta tosissani, oon tykänny siitä lähtien kun näin sut ensimmäistä kertaa kuppilassa. Mä tulin kahvilaan joka päivä ja maksoin teidän parhaimmasta kahvista ihan vain sun takia ja sun takia jäin myös pidemmäksi aikaa koska en malttanut olla kotona. Ja tiedätkö kuinka onnellinen olin ku sain sut tänne, mutta en viitsinyt näyttää tunteitani ilmi koska pidit tietynlaista välimatkaa ja jouduin tyytymään ystävyyteen. Ei Mandy mä en voi tyytyä pelkkään ystävyyteen, tahdon sut omaks.

- Niinkö? Minun piti tulla samana päivänä ku näin ekan kerra Hannien ni kertomaan sulle, että tykkään susta enemmän ku kaverina.
- Aikamoinen yhteensattuma.

- Takuulla.

- - - - -- - - - -

- Sillon isä juoksi mun perässä todella vihaisena, itseasiassa se meni niin että isä määräs juoksutahdin ja mä määräsin suunnan.
- Eikä, aika rasavilli olet kyllä ollut, Mandy nauroi Mickin tarinalle.
- Ei se kuitenkaan auttanut se juoksemine, sain vaa kovemmin selkään.

Hiljaisuus valtasi huoneen, Mandy ja Mick katselivat toisiaan pitkään ihan hiljaa. He pystyivät kuulemaan toistensa tasaisen hengityksen ja kellon tikitykseen.

- Sä oot ihan älyttömän kaunis tänään, Mick sanoi viimein hiljaa. Mandy hymyili miehen kommentille, tunsihan hän itse itsensä kauniiksi tänäpäivänä mutta miehen rakastavainen katse sai Mandyn tuntemaan olevansa viellä suurempi kuin kaunis.

- Rehellisesti oot kaunein näkemäni ihminen, sä voisit olla joku malli.
- Olempas imarreltu, Mandy hymähti mutta pysyi pääosin sanattomana. Mick otti naisen lähelleen ja suuteli tätä.

Varovasti mies kellisti naisen alleen ja suuteli häntä varovaisesti ja hellästi. Mandyn vatsaa kouristi jälleen ja sydän takoi melkein ulos rinnasta.

Siinä hetkellä heiltä lähti myös päällys vaatteet hitaasti. Mickin vahvat kädet pitelivät naista kiinni tämän antaessaan mitä kiihkeimpiä suudelmia.

- Haluuksä tätä varmasti? Mick kysyi hieman hengästyneenä, sanattomana Mandy katsoi Mickin suuntaan ja nyökkäsi vastaukseksi. Mick hymähti ja antoi jälleen kevyen suudelman Mandyn huulille.

Touhujensa jälkeen Mandy asettui tiukasti miestä vasten ja tämä otti naisen kainaloonsa hengittäen vieläkin kiivaasti. Mies yritti saada henigtyksen tasaantumaan ja väsymys iski.
- Mick, tiedätkö mitä?
- No?
- Olen ehkä onnekkain nainen ikinä.

Colstonit lähti käyntiin nyt ja sain tämän julkaistua teille vihdoin. On ollut vähän kiireitä kun pitäisi urheilla todella paljon ja tuo minun vanha hiirikin temppuili. Ostin sitten iloisena Targuksen hiiren, joka toimii bluetoothilla. Tajusin sit kotona, että eihän mun koneessa ollutkaan sisäänrakennettua bluetoothia joten jouduin käydä ostamaan semmoisen. :'D Noh! täytyy ainakin myöntää, että Targuksen hiiri on aivan loistava pelattaessa tätä (ja kuvatessa). ;)

Tietysti paljon kommenttia kiitos ja rakentava palaute on enemmän kuin tervetullut!  
Tästä se lähtee, olkaa hyvät!

 

Oli alkutalvi, kylmä viima riehui ulkona ja kaupunkilaiset odottelivat jo ensilunta. Säätiedoittajan mukaan lunta olisi pitänyt tulla jo viime viikolla runsaasti, mutta maa oli vain vieläkin kivikova. Yöllä pakkanen vain kiristyi ja tuuli yltyi jopa niin, että Coufé - kahvilan huterat ikkunat vinkuivat.

Coufé oli ainoa kahvila kaupungissa, joka oli auki kahteen yöhön. Joskus se oli ollut täynnä asiakkaita mutta nykyään kahvilassa vierailtiin enemmän öisin. Kilometrin päähän avattu todella hieno nettikahvila oli vienyt suuremman osan Coufén asikkaista.

Ainoat vakio asiakkaat istuivat samassa nurkkapöydässä ja juttelivat aina siihen kahteen saakka. Kahvia he litkivät todella paljon, joka tuotti edes jotain pian konkurssiin menevälle kahvilalle. Kävihän Couféssa muitakin asiakkaita, mutta pääosin kahvila oli aina tyhjillään eikä myyjille edes maksettu hyvää palkkaa.

Tyhjillään oleva kahvila tietysti tuotti työntekijöille rahaa vaikkeivat he tehnytkään mitään muuta kuin jutustelivat.
- Jes, kahvila menee kohta kiinni! Päästään pian kotiin nukkumaa, omaperäinen pitkään työskennellyt Viveca hehkutti.
- Olet oikeassa, täytyisi varmaan noille käydä jälleen huikkasemassa, pöydällä istuva Mandy oivalsi.

- No sä tykkäät hoitaa aina tän homman, Viveca naurahti ilkikurisesti.
Mandy huokaisi, hänellä olisi muitakin murheita kuin vakioasiakkaiden häätäminen pihalle. Nainen kuitenkin valuttaitui pois tiskiltä ja lähti laiskasti löntystämään poikien luokse.

- No mutta mutta kahvilaneitohan se siinä, innostuneen näköinen ruskea hiuksinen sanoi ylipirteästi. Hän oli kahvin suurlitkijä ja varmasti siksi oli pirteä kuin peippo.

- Tuota... Kello lähenee kahta ja teidän olisi aika hipsiä pikkuhiljaa koteihinne tai minne ikinä olettekaan menossa, Mandy hieraisi hiuksiaan murehtien. Mandy ei edes tajunnut kuinka tyhmältä hän juuri kuulosti.

Yksi pojista venytteli oikein mallikkaasti. Hän näytti olevan valmis astumaan kylmään yöhön, mutta valkopaitainen keskeytti toisen aikeet.
- Tomas istuu siinä paikallaan nytten, hän sanoi lempeän rauhallisella äänellä mutta jatkoi samantien, kun näki Mandyn avaavan suutansa.
- Etkö vois antaa mun juoda tässä vielä yhden kuppose teidän älyttömän hyvää kahvianne?
- Ymmärräthän, että se ei ole ma...
- Saat pikkasen ylimäärästä omaa taskuu, tippiä tiedäthän? valkopaitainen läväytti kasvoilleen hymyn. Mandy huokaisi ja nyökkäsi sitten.

- Kiitos, valkopaitainen huudahti vielä perään. Nyt Mandylla olisi hetki aikaa viivytellä, enään täytyisi saada vain Viveca ulos.

- Et kai mennyt taas lupaamaan niille kahvia lisää? Teet turhaa ylityötä, ei sulle makseta tollasesta mitään. Tiedät pomon hyvin, Viveca naurahti heittäen kuppia ilmaan toistensa perään ja napaten ne taidokkaasti takaisin.

- No yritän ainakin tienata lisää rahaa kassaa, jottei tämä pulju romahtaisi. Eikä muutenkaan meille makseta palkkaa niinku pitäs, Mandy puolusteli mutta tosiaan syy oli toinen. Hän ei voisi kertoa Vivecalle vielä, ehkä myöhemmin muttei vielä.
- Voinko mä nyt sentää lähtee kotiin edes? Minä en turhaa työtä tee jonkun kahvilan pystyssä pitämiseen, Viveca naurahti ylimielisesti pistäen kahvimukit paikoilleen.
- Tietysti voit.

- Hienoa, lähdenkin samantien, Viveca naurahti.
Mandya osasi ärsyttää tuon käytös aina välillä. Hänestä tuntui, että Viveca katsoi häntä nenänvartta pitkin. Mandy huokaisi ja otti kupin kaapista kaataen siihen kahvia.

- Tässä kahvinne, olkaa hyvät, Mandy sanoi rauhallisesti ja asetti kahvikupin valkopaitaisen eteen.
- Se tekee 2,5 simoleonia, hän lisäsi viellä ja huomasi kuinka valkopaitainen ryhtyi kaivamaan taskujaan.

- Tänks, hän sanoi antaen kasvoilleen levitä jälleen se samainen lempeä hymy. Tuo hymy sai Mandyn joka ilta aina hyvälle tuulelle ja stressitekijä oli hetkessä kadonnut.
- Odota haen vaihtorahat, Mandy sanoi mutta mies keskeytti naisen.
- Mä sanoin et saat tippii, pidä loput.

- Kiitoksia sitten, Mustahiuksinen kääntyi korot kopisten hymy huulillaan. Tuo jätkäporukka osasi sitten piristää hänen iltansa joka kerta.

Mandy asteli suoraan taukohuoneeseen ja istahti rupuiselle sohvalle. Hetkessä unohdetut stressi huolet pamahtivat samantien naisen mieleen. Hän vetäisi syvään henkeä, kuinka hän selviäisi tästä?
- Kiitos! Miehet huutivat ja siinä samassa Mandy kuuli ulko-oven käyvän. Hän avasi silmänsä, muttei tiennyt kuinka kauan hän oli paikallaan istunut. Oliko hän.. nukahtanut?

Lopputyöt oli silti tehtävä, joten Mandy asteli väsyneenä salin puolelle. Aluksi hän pyyhki kaikki pöydät, laittoi oven lukkoon ja otti viimeisen kahvikupin pöydältä. Lopuksi hänen oli sammutettava valot ja radio.

Vaatteet oli lentänyt siinä samassa taukotilan lattialle naisen tahtoessaan nopeasti nukkumaan. Mandy tiesi, että oli ehdottomasti kiellettyä nukkua työpaikallaan. Hän tiesi myös sen, että pomo ei tästä tulisi ikinä tykkäämään. Itseasiassa Mandya pelotti jäävänsä kiinni sillä hänen pomonsa oli todella äkkipikainen luonteeltaan.

Hänen täytyisi peittää jälkensä mahdollisimman hyvin. Kodittomana olo ei ollut mitään ihaninta, mutta muuta vaihtoehtoa Mandylla ei ollutkaan. Ulkona oli sen verran kylmä, ettei siellä olisi pystynyt torkkua missään.

Montaa tuntia Mandy ei voinut nukkua sillä kahvila avattiin jo seitsemältä. Hänen puhelimensa oli viimeisen kerran hälyttänyt viimeisen torkun ja Mandy tajusi, että hänen olisi kiirehdittävä.

Puettuaan toiset vaatteet päälle, hän keräsi eiliset lattialta ja survoen ne muovipussiin, jonka hän työnsi huolellisesti piiloon sohvan taakse.
- Kyllä se tästä Mandy, tuo hoki itselleen pukien ulkovaatteet päälle ja astuen pistävän viileään ulkoilmaan.

- Suihkun tarve oli kova, joten Mandy pähkäili missä hän voisi käydä. Päättäväisin ja ripein askelin tuo katosi työpaikkansa läheltä kohti keskustaa etsimään itselleen suihkua.

Aamuaurinko oli tosiaan alkanut paistaa enemmän, kun Mandy saapui kaupungin kuntosalin pihaan. Siellä hän voisi käydä halvalla suihkussa ja saada likaisen olon itseltään pois. Mandy tunsi itsensä kauheaksi pummiksi. Hänen tulisi etsiä halpa asunto ja pian, isäpuolelleen hän ei enään menisi. Ei ikinä.

Kuntoilu oli raskasta varsinkin silloin kun sitä ei ollut pitkään aikaan tehnyt. Mandy huohotti jo parin painon noston jälkeen mutta sitkeesti hän revitteli oikein kunnolla.

Urheilu oli sitäpaitsi hyvä keino nollata ajatuksia ja keskittyä vain suoritukseen. Ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin Mandy katseli ohi kulkevia hyvä kroppaisia treenattuja miehiä. Miksei hänellä ollut miestä?

Hien puskiessa läpi Mandyn jokaisesta ruumiinosasta, päätti hän lähteä pukukopin kautta suihkuun. Kuntosalin suihku oli huono sillä vettä tuli todella huonolla paineella. Kyllä sillä sentään sai vartalonsa ja hiuksensa pestyä. Mandy nautti viileästä vedestä joka virtasi hänen vartaloa pitkin alas.

Puettuaan päälle ja meikit laitettuaan jäi Mandy vielä peilaamaan itseään. Hänellä olisi koko päivä aikaa keksiä tekemistä, mitä jos hän lähtisi vaikka kirjastoon tai haaveilemaan uusia vaatteita? Jotain olisi keksittävä ainakin yhdeksäksi tunniksi. Mandy huokaisi, tämä ei olisi pysyvää. Hän etsisi asunnon mahdollisimman pian.

 

- - - - - - 2 viikon kuluttua - - - - - -

 

Kolmen aikaan yöllä kahvila Coufé oli jälleen sulkenut ovensa. Paikassa kuului vain limukoneen vaimea humina.

Mandy nukkui jälleen kahvilan sohvalla, hän ei ollut saanut haluamaansa asuntoa eikä palkka riittänyt muihin. Muuta vaihtoehtoa naisella ei edelleenkään ollut, kuin ottaa riski ja nukkua Coufén taukotilassa

Sikeästi nukkuva Mandy ei kuullut oven käyvän vaikka se ei ollut mitenkään hiljainen ovi. Vaimeat ja raskaat askeleet astelivat kohti häntä. Mies katseli ympärilleen hiljaa ja asteli tiskin toiselle puolelle vakava ilme kasvoillaan.

Mies katseli ympärilleen hiljaa ja asteli tiskin toiselle puolelle vakava ilme kasvoillaan.

Mandy heräsi tuijottamisen tunteeseen miehen katsellen hetken nukkuvaa Mandya. Mandy nousi ylös unisena miehen istuessaan toiselle sohvalle vakavana.

- Heräsit viimein, matala ääni lausui sanansa. Mandy hieraisi silmiään eikä ollut uskoa silmiään, mistä hänen pomo tiesi naisen nukkuvan täällä? 
- Paljon kello on? Mandy kysyi unisena mutta pieni pelon värähdys äänessään, Richard ei ollut mukava mies. 
- Kolme, se on kolme ja sinä nukut täällä.

- Katsoskun, en minä mielelläni nukkuisi täällä mutta... Mandy aloitti jo selityksen mutta Richard käski naisen nousta ylös sohvalta.

Hetken aikaa mies katsoi murhaavasti työntekijäänsä kunnes pimahti. 
- Kuinka helvetissä saatat olla noin tyhmä! Ulko-ovi oli helvetti auki ja sinä nukut työpaikallasi vaikka se on säännöissä ankarasti kiellettyä ruveta pystyttämään kotia Couféen? Richard huusi. Mandy katsoi pelokkaana ja sanattomana hetken aikaa maahan, mutta tahtoi puolustaa itseään.

- Mistä tiesit, että olen täällä nukkunut? Ymmärräthän ettei palkkasi.. Mandy yritti keskustella hieman paniikissa pomonsa kanssa, mutta tuo antoi mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

- Pikkulinnut lauloivat ja sinä Mandy voit kerätä samantien tavarasi ja painua pois täältä. Saat potkut, pomo lausui sanat, joita Mandy ei voinut käsittää. Potkut viellä päälle? Ei, se ei voisi olla mahdollista.

- Minulla ei ole paikkaa missä asua? En pärjää tuolla ulkona, minun on pakko olla töissä. Ihan oikeasti, kerään rahat ja hommaan itseni ihan omaan asuntoon. Anna mulle aikaa viellä pari viikkoa jooko? Mandy haukkoi henkeään, ei potkuja. Mistä hän sitten rahaa saisi? 
- Mua ei kiinnosta, Richard sanoi kylmästi. 
- Sun on pakko ymmärtää mun tilanne tällä hetk... Mandy jatkoi mutta kova läimäisy hiljensi koko kahvilan. Mandy piti kättään peittäen osan poskesta ja silmästä.

- Ja nyt poistu mun kahvilasta, Richard lausui vihainen ilme kasvoillaan.

Sen Mandy tekisi, eikä tulisi enään koskaan tuon monsterin omistamiin kahviloihin. Nainen otti jalat alle ja pinkaisi juoksuun tuntien kuumien kyynelten valuvan hänen poskiaan pitkin.

Sitten hän astui kylmään ulkoilmaan ja jatkoi juoksuaan. Silmän aluetta koski kunnolla eikä Mandy voinut olla pidättämättä itkua.

Hän ei tiennyt kuinka kauan oli juossut, mutta pitkän matkan jälkeen hän huomasi metsätien loppuvan ja autotien edessään. Mandy haukkoi henkeä ja lysähti maahan itkemään. Huonommin hänen elämänsä ei voinu mennä. Kylmyys pyrki naisen ohueiden vaatteiden lävitse ja jalkoihin koski. Mandy ei välittänyt, hän voisi kuolla siihen niin ei olisi kenellekkään vaivaksi.

Hiljaisen luonnon rikkoi vain Mandy joka niiskutteli surkeana maassa. Hänen jaloissaan ei ollut oikein tuntoa ja sormet olivat kohmeessa. Kävihän Mandyllä mielessä, että hän voisi palata isäpuolensa luokse muttei nainen halunnut. Hän oli viime kerralla nippanappa päässyt karkuun hänen väkivaltaiselta isäpuoleltaan.

- Miksi juuri minä? Mandy kuiskasi itselleen surkeana. Hän ei pärjäisi täällä ulkona kauhen pitkään ja kaiken lisäksi hän ei tiennyt missä hän olisi.

Tuntui, että Mandyn ajatuksiin vastattiin sillä hän huomasi tutun miehen tulevan häntä kohti. Jospa hän kysyisi tietä toiselta ja lähtisi viimeisillä rahoillaan kauas pois tästä kaupungista.

- Vau, aika kylmä ilma täällä ja sä istut siinä maassa vilustuttamassa ittes, tuo sanoi rauhallisesti katsoen eteenpäin, mutta siirtäen katseensa surkeana istuvaan Mandyyn.

- Onko kaikki hyvin? Mies kysyi tajuten tilanteen vakavuuden kun hän huomasi naisen poskillaan kyyneleitä. Mandy pudisti päätänsä vastaukseksi. Toisaalta Mandy olisi halunnut olla yksin mutta toisaalta jonkun ihmisen huolehtivainen ääni rauhoitti häntä hieman.

- Sähän olet se Coufén parasta kahvia keittävä työntekijä, mies naurahti ja istahti naisen eteen kylmään maahan. Mandy katsahti mieheen surkeasti. 
- Tai siis olin, nainen kuiskasi. Valkopaitaisen kasvot vakavoituivat heti huomatessaan jäljet naisen silmässä.

- Mitä ihmettä sulle on tapahtunut? 
- Pitkä juttu, ei niin kauhea asia, Mandy lausahti ääni väristen yrittäen pidättää pahaa oloaan. 
- Tuon jäljen perusteella se kyllä on aika kauhea asia. Kyllä mä jaksan kuunnella, kerro pois, mies vastasi rauhallisella äänellään. Mandy huokaisi syvään.

- Oon ollu kodittomana ainakin kaksi viikkoa, koska isäpuolellani en voi asua... Mandy aloitti kertomisen pidätellen itkua, hänestä tuntui hyvältä että joku viimein kuunteli tosissaan. Viveca oli vain ollut välinpitämätön kuullessaan Mandyn huolen ja siinä samassa Mandy oivalsi. Oliko hänen "ystävänsä" kertonu pomolle, että Mandy punkkasi töissä?

- Ja sit mun piti ottaa jalat alle ennenku se hullu käy pahemmin mun päälle, Mandy ei voinut pidättää pahaa oloaan vaan parahti itkemään. Asia oli kovin arka hänelle. Valkopaitainen oli hiljaa ja katseli Mandya surkeasti, naisen elämän tilanne ei todellakaan ollut mitään huippua.

- No tuu meille? Mies katsahti Mandyyn joka pudisti päätänsä kieltäen ehdotuksen samantien. 
- En minä voisi. 
- Älä pakota mua istumaan tässä sun kanssa, tiedäksä et mun takamus on jo ihan kohmeessa, mies hymähti mutta huomaten Mandyn pudistavan päätänsä jälleen tuo huokaisi. Hetken hiljaisen hetken jälkeen mies ehdotti hymyillen: 
- Meillä ois lämmintä kaakaota ja lämmitys. 
Mandy naurahti, lause kuulosti hassulta ja itseasiassa lämmin kaakaokin houkutteli häntä. 
- Onko sulla vaahtokarkkeja kaakaon päälle? 
- On, parhaimpia vaahtokarkkeja mitä oon ikinä maistanut.

Mandy naurahti ja päätti tarttua tilaisuuteen kiinni. Mies hymyilin hänelle ja auttoi tämän ylös. 
- En tahtoisi olla vaivaksi, Mandy pahoitteli viellä mutta mies vain hymyili. 
- Et ole vaivaksi, kiva saada jotain seuraa tylsään kotiini. 
- Olen Mick, hauska tutustua, mies lausui ottaen askeliaan kotiaan kohden. 
- Mandy, nainen esittäytyi.

Lunta oli alkanut satamaan enemmän ja se oli peittänyt neljän talon katot paksuun lumi kinokseen. Talot olivat hauskan värisiä, mutta ne näyttivät myös äärimmäisen houkuttelevilta.

Ripeät askeleet lähentyivät taloja. Mandyn jalat olivat jo tunnottomat kylmyyden ansiosta.

- Ollaan perillä, Mick sanoi rauhallisesti ja hymähti kuullessaan Mandyn helpoittuneen huokauksen. Mies kaivoi avaimiaan valmiiksi taskustaan. 
- Jalat on ihan tunnottomat, Mandy valitti kuiskaten. 
- No kohta ne sulaa ku päästää sisälle.

- Rappuset olivat tuskaa nousta, koko vartalo jo oli kylmä. Mandyn hampaat kolisivat toisiaan vasten. Mick työnsi avaimen lukkoon ja väänsi sen auki.

- Tervetuloa mun matalaan majaani. Mick naurahti. 
- Aika pimeää täällä on, epäröivä Mandy sanoi. Oliko sittenkään hyvä idea lähteä tuntemattoman kotiin?

Mick napsautti valot päälle ja käveli olohuoneeseen. Mandy riisui takkinsa ja saapui olohuoneeseen Mickin perässä. 
- Kunnon poikamies boksi. 
- Noh ei täällä naisen kättä olla vielä nähnytkään, Mick naurahti.

Kaksikko istuuntuivat sohvalle, Mick haukotteli oikeen syvään ja Mandy istui hiljaisena tuijottaen ympärilleen. 
- Missähän se kaukosäädin nyt on, mies ihmetteli ja yritti hamtua kädellään sohvan vierestä. Mandy pysyi vain hiljaa, mitä hän sanoisi?

- Kiitoksia todella paljon, lupaan painua pois huomenna sun jaloista. En tahdo mitenkään olla vaivaksi.
- Ei vaan niin kauan kun on noin kylmä, sä pysyt täällä ja autan sua kattomaan jonkinmoisen ratkaisun sun elämään. Etitää sulle asunto missä voit asua, mies sanoi päättäväisesti ja sai Mandyn hieman hämilleen tuon sanoista. Ne sanat jopa kuulostivat hieman pelottavilta.

- En tahdo olla vaivaksi tai antaa kuvaa, että olen kauhea pummi, nainen hiljensi ääntään. 
- No et sä ainakaan ulos voi jäädä asumaan ja päinvastoin, kivaa saada muutakin seuraa kun piereskeleviä jätkiä yhtään enempää, Mick sanoi vakavasti mutta tajutessaan lauseen tyhmyyden tuo naurahti huvittuneesti.

- Olet liian kiltti Mick, ei sun olisi oikeesti tarvinnut. 
- Hei, sä oot tarjonnu mulle kahvia viellä työaikas ulkopuolella. 
- Totta. 
- Pidäksä tästä uudesta rikossarjasta? Olin laittanu tän meinaa tallennuksee, Mick vaihtoi puheenaihetta ja sai kielteisen vastauksen vieressä istuvalta naiselta. - En ole katsonut telkkaria aikoihin.

- Toi sun silmäs näyttää aika pahalta, mies sanoi tarkastellen Mandyn mustelmaa.
- Kyllähän se läimäskin sitä aika kovaa, Mandy vastasi naama vakavana.
- Mennää me lätkimään sitä idioottia! Mies sanoi leikillään ja sai Mandyn nauramaan. Nainen ei ollut nauranut pitkään aikaan ja Mickin seura sai hänet jotenkin rentoutuneeksi.

- Muuten, halusiks sä sitä sun vaahtokarkki kaakaota?